Tiukka treenimatsi Monnarilla: KaDy - PP-70

09.09.2017

Tampereen nopeimmaksi futsaljoukkueeksi itseään luonnehtiva PP-70 saapuu viimeistelemään liigakuntoaan Dynamo-hirviön kestitykseen sunnuntai-iltana Monnarille. Joukkueella on Jyväskylän viime käynnistä katkeria muistoja, sillä silloin KaDyn rakas vihollinen Liikunnan Riemu tiputti tamperelaiset pudotuspeliviivan alle ja ulos playoffeista. Uuteen kauteen PP lähtee siis tavoitteena parantaa viimevuotista yhdeksättä sijaa.

Dynamon ja PeePeen molemmat kohtaamiset kaudella 2016–2017 päättyivät kadylaisten voittoon, ensimmäinen kotona selvästi luvuin 8–3 ja toinen Tesomalla niukasti 2–3. Seurojen välillä tapahtui vuosi sitten pelaajavaihtoa: Sergei Korsunov siirtyi PP:stä KaDyn leiriin, ja vastaavasti ex-kadymaalivahti Henri Hytönen liikkui hääräilemään manselaisten maalin suulla. Tietoa tämän vuoden PP-miehistöstä ei seuran kotisivuilta löydy. Viime kaudella joukkueen tähtiä olivat Tero Intala, Matias Hovi ja Pyry Haanpää.

KaDy-PP-70_porukkaa.jpg

Dynamo-miehistö lähtee kamppailuun tutulla intensiteetillä testaamaan, millaiseen sointiin kapellimestari Vasko on saanut punamustan parkettiorkesterin viritettyä. Tosipelien alku liigassa on vain kahden viikon päässä, ja siellä vastukset ovat heti kovinta mahdollista luokkaa, viimevuotiset välierä- ja finaalikumppanit Leijona Futsal ja Sievi.

Harjoitusottelu Monnarilla huomenna 10.9. alkaa kello 18.15, ja siihen on vapaa pääsy.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »