ENNAKKO: PJK haastamaan Monnarille

09.11.2017

kady-logo300px.png

PJK_logo.pngKampuksen Dynamo – PJK
la 11.11. klo 18.30 Monnarilla
Liput: 8/5 euroa
Facebook-tapahtuma

Lauantaina KaDy-hirviön vieraaksi saapuu toista kauttaan liigassa pelaava PJK. Ensimmäisen kautensa aikana pirkkalalaiset osoittivat mainioita otteita pudottamalla cupissa niin KaDyn kuin Sievinkin, ja liigapaikan he säilyttivät suoraan. Tällä kaudella isot joukkueet (Sievi, Ilves) ovat vieneet PJK-pelinsä, mutta esimerkiksi ”kuuden pisteen peleissä” GFT:tä ja virkeästi sarjaan palannutta Mad Maxia vastaan Klubi on ollut voitokas. PJK majailee sarjan 7. sijalla tiiviisti ”Geftin” ja ”maxien” välissä.

PJK:lla on takanaan kahden ottelun voittoputki ja edessään ensimmäinen vieraspeli kuukauteen. Edellinenkin suuntautui Jyväskylään: Riemu otti kauden toistaiseksi ainoan voittonsa pirkkalalaisten kustannuksella selkein 5–2-lukemin.savolainen-2017-18.jpg

KaDy kulkee edelleen sarjakärjessä, mutta viikon takaisen Ilves-tappion jälkeen on kai toistaiseksi jätettävä pois sellaiset verbit kuin ”viilettää” tai ”porskuttaa”, semminkin kun tappio tuli sarjakakkoselle. Poikkeuksellista oli myös se, että Ilves onnistui maalaamaan peräti kolmesti (KaDyn nollaa vastaan). Tällä kaudella jo toinen maali ”Nippe” Laitisen tai ”Juppis” Savolaisen (oik.) nuottaan on ollut melkoisen siirtolohkareen takana: siihen ovat aiemmin pystyneet vain Leijona Futsal sarja-avauksessa, jonka Dynamo voitti 3–8, ja GFT, joka iski voitto-osumansa jatko-ottelussa.

rautiainen-2017-18.jpgTässäkin ottelussa kentällä nähdään maajoukkuepelaajia molemmin puolin. PJK:n 18-vuotias maalivahti Kasper Kangas on mukana ensi viikon maajoukkueleirillä, jolla valmistaudutaan joulukuiseen PM-turnaukseen. Dynamosta leirille on kutsuttu Savolainen, Jani Korpela, Sergei Korsunov, Jukka ja Mikko Kytölä ja Markus Rautiainen (vas.). Vieraiden kenttäpelaajista huomio saattaa kiinnittyä tehopörssissä mainiosti sijoittuneeseen kolmikkoon Atte Ekholm, Antti Ala-Myllymäki ja Timur Inapshba sekä runkopelaajiin kuuluviin Ilves-konkareihin Valtteri Similään ja Antti-Petteri Mäkiseen.

Onnistuuko KaDy rassaamaan viikko sitten tukkeutuneet maalihanat auki? Pureeko jyväskyläläinen pallonhallinta vai pirkanmaalainen vastahyökkäyspeli? Tärveleekö sarjan kovin puolustus taikuri Timurin temput? Kumpi maajoukkuevahdeista vetää pidemmän korren: kokenut Savolainen vai haastaja Kangas (vaiko sittenkin Dynamo-ikoni Laitinen)?

KaDy vs. PJK kautta aikojen (Futsal-Ykkönen, Cup ja Liiga)

5 voittoa, 1 jatkoaikatappio, maalit 34–16

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »