KaDylla vahva edustus Suomi-paidassa - haastattelussa Markus Rautiainen

06.12.2017

suomenpalloliittologo.png

Futsalin miesten Pohjoismaiden-mestaruusturnaus pelataan tällä viikolla Norjan Stjørdalissa. Suomi aloitti turnauksen komealla 6–1-voitolla Ruotsista; tiistai-iltana Tanska voitti isännät niukasti 0–1. Pelit jatkuvat keskiviikkona, itsenäisyyspäivän iltana, jolloin Tanska kohtaa Ruotsin ja Suomi Grönlannin.

Itsenäisyyspäivän haastattelussa on Suomen maajoukkueesta Petäjäveden Petäjäisten kasvatti, KaDyn Markus Rautiainen, joka on nousemassa kovaa vauhtia Futsal-liigan eliittiin, erityisesti hyökkäyssuunnan 1 vs. 1 -pelotteena.

Ave, Rage. Olet pelannut erinomaisen syksyn KaDyn liigajoukkueessa. Oikeastaan vasta nyt 4. liigavuotenasi potentiaalisi on saatu valjastettua kunnolla joukkueen hyödyksi. Miten itse koet käynnissä olevan kauden: mitä teet(te) eri tavalla kuin aiemmin?

– En nyt nykyistä kautta ainakaan erinomaiseksi vielä sanoisi, vaikka ihan hyvin onkin kulkenut. Olen tällä hetkellä sillä tasolla, millä olisi pitänyt pystyä pelaamaan jo edelliset 1–2 kautta. Nyt lähtee tosiaan 4. kausi, joten pelaaminen helpottuu tietysti lisääntyneen kokemuksen kautta.

Pelaan myös tällä hetkellä huomattavasti enemmän kuin aiemmilla kausilla, mikä on ehkä suurin syy lisääntyneisiin tehoihin. Eikä voi tietenkään väheksyä hyvien ketjukavereiden merkitystä. Vasko on myös saanut hyökkäyspeliämme huomattavasti vaarallisemmaksi viime kauteen verrattuna ja silloin useinkin vaivannut tehottomuus alkaa olla taakse jäänyttä aikaa.

Fyysisesti olen myös paremmassa kunnossa kuin aiemmin; sama pätee hyvin pitkälti koko joukkueeseen. Treenasin alkukesän fiksusti ja olin ihan ok:ssa kunnossa jo silloin kun ”Misterin”  johdolla alettiin treenaamaan.

Millaisia valmentajia näkökulmastasi ovat Mićo Martić ja Vasko Vujović? Mitä yhtäläisyyksiä balkanilaisilta löytyy, entä mitä eroja?

Mićo ja Vasko keskittyvät molemmat hyvin paljon pelin pieniin yksityskohtiin. Pelillisesti on aika paljonkin eroja, jotka eivät nopeasti katsottuna edes kentällä näykään.

 rautiainen-2017-18.jpg

Olet aiemmin pelannut Slovenia-tuplamaaottelun lokakuussa 2016 sekä yhden ottelun joulukuun 2016 PM-kisoissa. Lisäksi pelasit epävirallisen maaottelun samoissa kisoissa UEFA:n ulkopuolista Grönlantia vastaan. Mitä odotuksia nyt Norjan kisoihin: oletko sementoinut paikkasi pelaavassa kokoonpanossa?

– Mahdollisimman paljon peliaikaa ja joukkueena lähdetään tottakai uusimaan turnausvoittoa. ”Sementoinnista” on hankala sanoa tässä vaiheessa, kun ei ole yhtään peliä vielä pelattu.

 (Toim. huom.: Rautiainen pelasi tiistain Ruotsi-ottelun aloituskentällisessä ja kävi kentällä usean vaihdon verran.)

Kotimaassa pelaat tuttujen, enimmäkseen kokeneiden KaDy-herrojen kanssa ketjukavereina. Millaisia ketjukavereita sinulla on maajoukkueessa ja miten heidän kanssaan kulkee?

– Sloveniaa vastaan pelasin KaDy-herrojen kanssa. Edellisessä PM-turnauksessa Skövdessä taisi rinnalla olla Torvinen, (Jaakko) Alasuutari, Junno ja Istrefi. Kulki ihan ok:sti, voitettiin molemmat pelit.

 

Onnea ja menestystä PM-turnaukseen ja maajoukkueuralle, ”Rage” Rautiainen!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille KaDyfutsal.netin lukijoille!

10.12.2017Cup-pokaalista kisataan helmikuussa: KaDy mukana Loimaan Final Four -viikonlopussa
09.12.2017Suomi Pohjoismaiden mestariksi - KaDy-miehet loistivat
06.12.2017KaDylla vahva edustus Suomi-paidassa - haastattelussa Markus Rautiainen
05.12.2017Pohjoismaiden mestaruusturnaus käyntiin tänään
26.11.2017RAPORTTI: PeePee kotona nurin, KaDy jatkaa sarjan kärjessä
24.11.2017KaDy julkaisee Suomen ensimmäisen futsal-kalenterin
23.11.2017Punamustaa pikkujoulufiilistä: syksyn viimeinen kotipeli manselaisia vastaan!
18.11.2017RAPORTTI: Arashin maali toi 2-3-jatkoaikavoiton Apialta
17.11.2017ENNAKKO: Pistejahti jatkuu Valkeakoskella lauantaina
15.11.2017Kajuk, Komik, Kune ja urheilun hurma - jyväskyläläiset palloiluikonit totuuksien äärellä  

Siirry arkistoon »