Vasko: "Markus on todellinen timantti"

23.03.2018

Petäjäveden kasvatti Markus “Rage” Rautiainen, 24, pelaa nyt neljättä kauttaan Kampuksen Dynamossa ja toista kauttaan maajoukkueen riveissä.

“Junnuna tuli pelattua PetPetissä jalkapalloa kesät ja talvisin futsalia. Tuohon aikaan futsal-tietämys oli koko Suomen tasolla melkoisen heikkoa ja futsalia pidettiin hyvin pitkälti pelkkänä jalkapallon talviharjoittelumuotona. Lajiin ei tullut itsekään sen enempää panostettua”, kertoo Rautiainen uransa alkuvaiheista.

rautiainen-2017-181.jpg

Miten päädyit KaDyyn?

“Pelasin kakkosta LPK:n joukkueessa, jossa valmentajana toimi Tero Kelhälä, ja kun Tero vaihtoi Dynamoon valmentamaan, niin sitä kautta tuli sitten itsekin siirryttyä.”


Markus kertoo valinneensa futsalin jalkapallon sijasta, koska omat ominaisuudet sopivat paremmin futsalkentille. Myös lajin nopeatempoisuus kiehtoo.

Mitkä ovat vahvuutesi?

“Vahvuuksiani ovat nopeus, laukaus ja  hyökkäyssuunnan 1 vs.1 -tilanteet.”


Entä heikkoutesi?

“Suurimmat kehityksen kohteet ovat puolustuspelaamisen pienissä yksityiskohdissa ja pelin lukemisessa, toki kehitystä on edellä mainituissa tapahtunut KaDy-vuosien aikana. Vahvuuksiani haluan myös kehittää entistäkin paremmiksi.”


Markuksen mukaan parhaita hetkiä futsalin parissa ovat olleet muun muassa ensimmäinen maaottelu Sloveniaa vastaan, sillä tuossa ottelussa pääsi näkemään Euroopan huippupelaajien tasoa. Myös molemmat voitetut PM-turnaukset (2016 ja 2017) olivat hienoja kokemuksia.


Huonoimpia hetkiä ovat olleet kaksi finaalitappiota, varsinkin viime vuoden tiukka häviö Sieviä vastaan. Rautiaisen ja koko joukkueen suurin tavoite tällä hetkellä onkin Suomen mestaruuden voittaminen.


Oletko ollut tyytyväinen joukkueen pelaamiseen tällä kaudella? Entä joukkuehenkeen?

“Joo, sen voi tietenkin huomata myös sarjataulukosta. Jokaisella osa-alueella on tapahtunut kehitystä, fyysisesti ollaan paremmassa kunnossa ja vastustajan maalin edessä ollaan oltu huomattavasti tehokkaampia kuin esimerkiksi viime kaudella. Runkosarjan voitto ja menestys peleissä kertovat myös Dynamon hyvästä joukkuehengestä.”

Mitä uutta Vasko Vujovic on tuonut joukkueen harjoituksiin ja peleihin?

“Aikaisempiin kausiin verrattuna vaatimustaso on treeneissä korkeammalla oikeastaan ihan jokaisella osa-alueella. Paljon ollaan juostu ja tehty pallottomia treenejä, mikä on sitten näkynyt monesti pelien loppupuolella. Moni peli on kääntynyt meille juurikin toisella puoliajalla. Vasko on myös saanut hyökkäyspeliämme huomattavasti vaarallisemmaksi viime kauteen verrattuna, ja silloin useinkin vaivanneista maalinteko-ongelmista ei ole ollut enää tietoa.”


1506879069405_1_large1.jpg

Vasko Vujovic pitää Markusta todellisena lahjakkuutena, joka on tärkeä osa joukkuetta.

“Voin sanoa, että Markus on todellinen timantti, sillä hänellä on kaikki ominaisuudet, jotka huippuluokan pelaaja tarvitsee. Nopeus, fyysisyys, kova veto, hyvä pallonhallinta sekä halu oppia ja kehittyä! Ajan myötä hän tulee varmasti lukemaan peliä vielä paremmin ja kehittämään itseluottamustaan. Odotan häneltä paljon ja olen varma, että hänestä tulee parempi joka päivä. Markus tsemppaa jokaista pelaajaa ja koko joukkuetta!”



Rage antaa nuorille futsalpelaajille ja muillekin urheilijoille terveisiksi, että jos haluaa päästä lajissa pidemmälle, omalla ajalla treenaaminen on tärkeää varsinkin nuorella iällä. “Tekemisellä ja innolla pääsee pitkälle!”

IMG_8256.JPG

kirjoittaneet Moona Korhonen ja Saana Vestola

KaDy B-tytöt

06.08.2018Hanki kausikorttisi NYT - tarjolla myös lukuisia kumppanietuja
14.09.2018Leijona nurin Super Cupissa
13.09.2018ENNAKKO: Supercup-pokaali katkolla Monnarilla perjantaina
08.09.2018Super Cup aloittaa kotimaan futsal-kauden!
02.09.2018KaDy puhtaalla pelillä futsalin Mestarien Liigassa: Andorran mestari kaatui 9-0
30.08.2018RAPORTTI: KaDy voittoon Norjan mestarista viime sekuntien maaleilla - jatkopaikka Mestarien Liigassa varmistui illalla!
30.08.2018RAPORTTI: KaDy aloitti Mestarien Liigan voitolla - torstaina vastassa Sandefjord
29.08.2018ENNAKKO: KaDy futsalin Mestarien Liigan karsinnassa Itävallassa
25.08.2018RAPORTTI: KaDylla voitokas kenraaliharjoitus: kakkosketjulle runsaasti vastuuta
24.08.2018Sopimusuutisia: KaDy proudly presents - Season with Niila-Ville 'Nippe' Laitinen!

Siirry arkistoon »