KaDy hakee seuralle toiminnanjohtajaa

24.05.2018

Kampuksen Dynamo hakee seuralle toiminnanjohtajaa kahden vuoden määräaikaiseen pestiin. Jos kiinnostuit, niin lue alta koko työpaikkailmoitus!


Haetaan 24 kuukauden määräaikaiseen, osa-aikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2018 - 31.7.2020 Kampuksen Dynamo ry:lle

Toiminnanjohtajaa (päävastuualue: junioritoiminnan kehittäminen; osa-aikaisuus 80 %)

(Vaihtoehtoisesti haetaan samalle ajalle kahta työntekijää:
Seuratoiminnanjohtajaa, päävastuualue seurahallinto ja kirjanpito, osa-aikaisuus 40-50 %;
sekä
Junioritoiminnanjohtajaa, päävastuualue junioritoiminnan kehittäminen, osa-aikaisuus 40-50 %)

Työnantaja

Kampuksen Dynamo ry (KaDy) on jyväskyläläinen urheiluseura. Vuonna 1995 perustetun seuran lajeihin kuuluvat futsal ja jalkapallo; pääpaino on ollut vuodesta 2007 saakka futsalissa. Futsaltoimintaa seura on kehittänyt pitkäjänteisesti yli 10 vuoden ajan kivuten suomalaisessa futsalissa sekä nuorten kasvattajana että kilpailullisesti kansalliselle huipulle. KaDy on hallitseva miesten futsalin Suomen mestari (2017-18).
 
Koko seuran toiminnan kohderyhmänä ovat kaiken ikäiset keskisuomalaiset futsalista ja jalkapallosta kiinnostuneet. KaDy on laajentanut viime vuosina toimintaansa naisten ja tyttöjen joukkueisiin. Seuran n. 200 henkilön jäsenmäärä on voimakkaassa kasvussa ja KaDyn 15:sta joukkueesta 9 on perustettu viimeisen kahden vuoden sisällä. Joukkueista aikuisten joukkueita on 9 ja juniorijoukkueita 6. Seuran talous on vakaalla pohjalla.

junnut-lyo-ylafemmat-hirviolle-2016.jpg


Kampuksen Dynamo on aktiivinen ja lämminhenkinen yhteisö, johon etsimme jatkuvasti lisää aikaansaavia tekijöitä.

Työnkuva

Haettavan toiminnanjohtajan työnkuvaan kuuluvat pääsääntöisesti ry:n junioritoiminnan kehittäminen ja organisointi sekä siihen liittyvän kirjanpidon ja talouden hoitaminen. Toiminnanjohtaja kehittää seuran junioritoimintaa kokonaisvaltaisesti perustaen ja hallinnoiden ikäkausijoukkueita, seuran omia futsalkerhoja sekä yhteistyökumppaneiden (Jyväskylä ja lähikunnat) kanssa järjestettävää toimintaa (koulujen futsalkerhot, perhefutsal, perhejalkapallo). Jo nyt KaDy on Keski-Suomen osaavin ja koulutetuin futsaljunioritoiminnan tuottaja. Toiminnanjohtajan palkkauksen turvin KaDy entistä selvemmin profiloituu kasvattaja- ja junioriseuraksi sekä liikuttaa enemmän lapsia ja nuoria matalan kynnyksen lajin parissa kaikkina vuodenaikoina osaavan, asiantuntevan valmennuksen ja ohjauksen alla.

Palkattavien 1-2 henkilön keskeisimmät tehtävät pähkinänkuoressa:

  • lasten ja nuorten liikuntatoiminnan organisointi,
  • uusien juniorijoukkueiden ja harrastajaryhmien perustaminen ja tukeminen,
  • juniorivalmentajien, -ohjaajien ja muiden toimihenkilöiden rekrytointi ja kouluttaminen,
  • ohjaajien ja valmentajien ammattitaidosta huolehtiminen
  • edustusjoukkueen hallinnoinnissa avustaminen
  • uusien toimintatapojen kokeileminen ja kehittäminen osaksi seuran vakituista toimintaa, esim. erityisryhmien futsalryhmät
  • seuran taloudenhoito ja kirjanpito
  • seuran organisaation ja työnjaon selkeyttäminen ja vankistaminen

Toiminnanjohtaja tekee töitä koko seuralle. Suurin osa hänen työpanoksestaan suunnataan kuitenkin futsal-junioritoiminnan kehittämiseen ja kasvattamiseen. Lisäksi toiminnanjohtajan yksi tehtävä on yhteistyössä seuran hallituksen kanssa selkeyttää seuraorganisaation sisäistä työnjakoa.

Hyvän hakijan ominaisuuksia

Toiminnanjohtajalla tulee olla kattava osaaminen taloudenhoidossa sekä ammattitaitoa, kokemusta ja näkemystä seuratoiminnasta ja etenkin siitä, miten joukkueita ja ryhmiä perustetaan ja kuinka junioritoimintaa organisoidaan. Seura antaa lisäksi tarvittavan koulutuksen ja ohjeistuksen tehtäviin.

futsalkerho-syksy-2017.jpg
 
Hankkeeseen palkattava henkilö on vahva, aikaansaava organisaatio-osaaja, hänellä on hyvät vuorovaikutustaidot, taito viestiä erityisesti suomen kielellä, kyky houkutella seuraan uusia ohjaajia ja harrastajia sekä kouluttaa ohjaustehtäviin toisia ihmisiä. Kokemus yhdistys- ja seuratoiminnasta lasketaan rekrytoinnissa eduksi. Kokemus ja tietämys urheilusta, etenkin futsalista ja muusta joukkuepalloilusta lasketaan eduksi. Palkattava työntekijä on halukas ja motivoitunut oppimaan ja kokeilemaan uusia asioita yhteistyössä seuran hallituksen ja vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa.

Rekrytointiprosessi lyhyesti

Palkkaus aloitetaan lähtökohtaisesti 1.8.2018, muutamia viikkoja ennen futsalharrastekauden 2018-19 alkua. Työsuhteessa on kahden kuukauden koeaika. Työsuhde päättyy 31.7.2020. Määräaikaisuuden perusteena on toiminnan vakiintumattomuus. Toiminnanjohtajan palkkaamiseksi on saatu seuratukea ja tämä tuki on määräaikainen. Seuran strateginen tavoite on vakinaistaa toiminnanjohtajan työsuhde 1.8.2020 alkaen.

Työympäristö

Toiminnanjohtaja työskentelee lähtökohtaisesti  kotonaan sekä ajoittain harjoitusten ja kerhojen yms. suorituspaikoilla. Seura tukee toiminnanjohtajan etätyötä etsien samalla asianmukaisia toimistotiloja. Seura korvaa työntekijälle työpuhelimen sekä internet-yhteyden käytöstä syntyneet kustannukset. Palkattavan työntekijän ohjaukseen on seura nimennyt ohjausryhmän; lisäksi työntekijä saa tukea seuran vapaaehtoistyöntekijöiltä.

Palkkaus

Toiminnanjohtajan alkupalkka on 21 600 €/v (1800 €/kk). Viikottainen työaika on keskimäärin 32 tuntia. Palkkaukseen sidotaan tulosvastuu. Peruspalkan yli menevä suorituspalkkio sidotaan jäsenmäärän ja seuralle tulevan rahavirran kasvuun siten, että konkreettisista määrällisin ja laadullisin mittarein mitattavista tuloksista maksetaan toiminnanjohtajalle tuntuva, motivoiva bonuspalkkio.

Vaihtoehto: kaksi osa-aikaista työntekijää

Vaihtoehtoisesti sopivien hakijoiden ilmaantuessa voimme palkata kaksi osa-aikaista työntekijää 40-50 % työajalla (keskimäärin 16-20 h/viikko) seuraavasti:
- Henkilö A:n toimenkuva painottuu juniorityön kehittämiseen;
- Henkilö B:n toimenkuva painottuu seuraorganisaation ja hallinnon kehittämiseen, kirjanpitoon ja taloudenhoitoon.

Hakemuksesi

Ilmoita vapaamuotoisessa hakemuksessasi selvästi, haetko
- Pelkästään 80 % osa-aikaista tehtävää;
- Yhtä 40-50 % osa-aikaista tehtävää tietyllä painotuksella;
- Kumpaa tahansa 40-50 % osa-aikaista tehtävää;
- Kaikkia yllä mainittuja.

Hakemuksen liitteet:
Ansioluettelo (vapaamuotoinen, n. 2-3 sivua)

Kerro hakemuksessasi vapaamuotoisesti, kuka olet, miksi haet Kampuksen Dynamon toiminnanjohtajaksi ja miksi olisit soveltuva henkilö tehtävään. Postita vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi Kampuksen Dynamon hallituksen sihteeri Tero Tuomalalle kirjeitse tai sähköisesti meilillä:

Tero Tuomala, bubi.tuomala(ät)gmail.com

Postiosoite:
Tero Tuomala
Taitoniekantie 8 D 30
40740 Jyväskylä

Hakuaika päättyy 6. kesäkuuta klo 23.59.

Lisätietoja tehtävästä hakuaikana antavat:

Samu Kytölä, 041 4378 041, samu.kytola(ät)kadyfutsal.net
Bubi Tuomala, 050 5279 005, bubi.tuomala(ät)gmail.com
Ville Keiski, 045 6340 343, ville.keiski(ät)gmail.com

Jyväskylässä 23.5.2018
Kampuksen Dynamo ry:n hallitus

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »