Tunnelmia ennen turnausta - äänessä parketin maestroja

25.10.2018

Kotiyleisöstä lisäbuustia parketille!

Punamustalla sydämellä varustettujen futsalistojen mietteitä turnauksen alla

sege-2018-19.jpgSergei "Sege" Korsunov ennakoi hyvillä fiiliksillä:

- Odotan todella kovia pelejä ja me nähdään missä itse mennään tällä hetkellä. Keväällä pelattiin kaksoismaaottelu Espanjaa vastaan ja ollaan käyty läpi ne pelit. Nyt on hyvä mittari nähdä, kuinka valmiita ollaan ensi vuoden alussa pelattaviin MM-karsintoihin. Minä uskon, että pystymme haastamaan jokaisen joukkueen tässä turnauksessa. Täytyy laatia hyvät suunnitelmat peleihin ja keskittyä omiin paikkoihin, kun ne tulee sekä pelata fiksusti.

- Se, että ollaan saatu turnaus Jyväskylään on todella hieno juttu. Itse saan siitä lisäbuustia, kun saa pelata ns. kotikentällä ja tutussa ympäristössä. Turnauksen järjestämisestä saa kiittää Palloliittoa ja Dynamon taustoja, jotka ovat tehneet ison työn tämän toteuttamiseksi. Suomessa ei ole niin kovaa vastustajaa kuin Venäjä käynyt vielä. Yleisöllekin tämä on varmasti hieno tapahtuma, kun saa nauttia kovatasoisesta turnauksesta. Toivotaan kaikki paikalle kannustamaan Suomi voittoihin!

juppis-2018-19.jpg

Maajoukkueveskari Juha-Matti "Juppis" Savolainen kommentoi rentona ja varmana:

-Onhan tuo hienoa päästä pelaamaan kovia maaotteluita Jyväskylässä, paljon tuttuja katsomossa ja pelit palvelee hyvin maajoukkuetta. Kiva myös nähdä parasta Kytölää pitkästä aikaa.

Espanjaakin vastaan maalannut Jani "Bimbo" Korpela odottaa innolla turnausta:

- Venäjällä on Euroopan rankingsija yksi. Äärimmäisen mielenkiintoista päästä pelaamaan heidän nuorehkoa joukkuetta vastaan. Tsekki on myös ollut Euroopan kestomenestyjiä. Tsekin maajoukkuetta tai tsekkiläisiä seurajoukkueita vastaan en ole koskaan aiemmin pelannut. Tanska taas on vanha tuttu, mutta yllätyskykyinen ja yksilötaitoa sisältävä jengi. Kotiturnaus Jyväskylässä on todella hieno juttu.

KaDy-Tervarit-21.10.2018-BIMBO.jpgBambi haastaa Tervarit-pelissä Hankasalmella.

Jukka "Kajuk" Kytölän Italian komennus on lähtenyt hienosti liikkeelle. Täysipainoisen pelaajauran lisäksi futsalista ehtii myös bloggaamaan. Seuraa blogia linkin kautta.

https://futsalfratelli.blogspot.com/

Ohessa Jukan itsensä tervehdys ja kutsu seuraamaan maajoukkueen pelejä 26-28.10. Jyväskylässä!

- Kotimaaottelut eivät ole futsalmaajoukkueelle jokapäiväistä herkkua ja pelaaminen tutulla Monnarilla tekee tapahtumasta ainutlaatuisen. On kerrassaan upeaa palata hetkeksi kotiin tällaisen tapahtuman takia. Tätä on osannut odottaa.

- Itselläni alkusyksy Mantovassa on sujunut hyvin. Olemme voittaneet yhtä tasuria vaille kaikki pelaamamme ottelut ja itselläni on ollut iso rooli kentällä. Olen saanut treenata täysipäiväisesti ja pysynyt hyvässä kunnossa. Näistä lähtökohdista käsin tunnen oloni luottavaiseksi ja innostuneeksi.

- Turnaus on varmasti kovatasoinen. Venäjä ja Tsekki ovat ennakkokaavailuissa meidän yläpuolella ja Tanskakin hyvää eurooppalaista keskitasoa. Suomen ei kuitenkaan tarvitse lähteä tappio mielessä mihinkään otteluun. Sen verran laadukas ja taisteleva nippu meistä on kehittynyt vuosien varrella. Kannattaa tulla itse todistamaan, miten käy. Täytetään Monnari yhdessä!

jukka_kytola-lahikuva2014.jpg

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »