Suomi taisteli hurjasti mutta taipui Tshekille - Mikko Kytölä niittasi yhden rysän

28.10.2018

Suomen miesten futsalmaajoukkue pelasi viikonloppuna kolme kovatasoista harjoitusottelua Jyväskylässä neljän maan turnauksessa Monitoimitalolla. KaDyn joukkueesta mukana olivat Juha-Matti Savolainen, Sergei Korsunov, Mikko Kytölä ja Jani Korpela.

Suomi-Tshekki-27.10.2018-KOVAA.jpgOttelussa mentiin lujaa koko 40 minuuttia ja tilaa ei annettu vastustajalle tuumaakaan. Prässäämässä KaDyn Jani Korpela ja Mikko Kytölä.

Rohkeasti ja fyysisesti pelannut Suomi esitti parastaan ennakkosuosikkina päätösotteluun lähtenyttä Tšekkiä vastaan, mutta Tšekki voitti lopulta 4–1 (2–0).

Avauspuoliaika oli hyvin tasainen pelitapahtumien valossa, mutta Tšekin konkarimaalivahti Libor Gerčák nollasi kaikki Suomen yritykset. Tomáš Vnuk teki avausmaalin ja 2–0-maalissa Suomen puolustus ohjasi Tšekin poikittaissyötön omaan maaliin. Tšekin riketili täyttyi ja Suomi pääsi kahdesti 10 metrin täplälle ennen taukoa, mutta Gerčák veti pidemmän korren sekä Panu Aution että Sergei Korsunovin yrityksistä.

Suomi-Tshekki-27.10.2018-hassakkaa.jpg

Toinen puoliaika oli edelleen tasainen ja Suomi laittoi kahdella ketjulla taitavat ja taktisesti osaavat tšekit ahtaalle. 35. minuutilla Mikko Kytölä kavensi kulmapotkukuviosta kovalla laukauksella maalin alanurkkaan.

Suomi-Tshekki-27.10.2018-KOMIK.jpgMikko Kytölä tälläsi voimalla Suomen ainokaisen Tšekin alapesään ohi Gerčákin.

Viimeiset peliminuutit olivat todella dramaattisia. Tšekki tavoitteli aktiivisesti neljän maalin voittoa, joka olisi riittänyt heille turnausvoittoon maalierovertailussa Venäjän kanssa; Suomi puolestaan haki tasoitusta lentävällä maalivahdilla.

Suomi-Tshekki-27.10.2018-halii.jpg

Reilu minuutti ennen loppua Suomen takaa-ajo ylivoimapelillä näytti jo lässähtävän, kun Jukka Kytölä sai käsivirheestä Suomen kuudennen rikkeen, toisen varoituksensa ja ulosajon. Peräti kuusi varoitusta ottelussa kerännyt Tšekki kuitenkin hölmöili saamansa 10-metrisen vapaapotkun väärällä laukojalla eikä osumaa hyväksytty. Suomi sai yhden miehen alivoimallakin vielä pari loistavaa maalipaikkaa, mutta viimeisellä minuutilla Tšekki onnistui tekemään vielä kaksi lisämaalia. Kun tulostaululla lopussa olivat 4–1-numerot, jäi kentällä kaksi pettynyttä joukkuetta.

Suomen maalilla koko ottelun huhkinut Juha-Matti Savolainen oli pettynyt tulokseen, mutta piti ottelun tasoa erittäin hyvänä.

- Se oli hyvä futsal-peli. Oli mukava pelata maalissa ja sai paljon torjuntoja. Haastettiin Tšekki tosi tasaväkisesti.

KaDy-vahdin mielestä viimeistely olisi saanut Suomella olla terävämpää.

- Noh, se on toi suomalainen maalintekotaito, joka ratkaisi tänään. Tosin lukemat olisivat voineet olla toisenlaisetkin, ihan molempiin suuntiin, summasi Savolainen.

Suomi-Tshekki-27.10.2018-SEGE-tallaa.jpgSergei Korsunov pääsi tälläilemään muutamankin kerran tavaramerkkivasurillaan, mutta ei kihausta tällä kertaa.

Täksi kaudeksi Italian Serie A2-sarjan Mantovaan siirtynyt KaDy-ikoni Jukka Kytölä näki paremman rutiinin tuoneen vastustajalle voiton avaimet.

- Laitettiin Tšekki kyllä tosi ahtaalle ja päästiin hyville paikoille, mutta rutiini oli Tšekin puolella. Yksi-nolla nopeasta hyökkäyksestä ja sitten oma maali. Loppu jäi tietysti harmittamaan kun otin siinä toisen keltaisen, kun en ehtinyt siirtämään kättä pois laukaisun tieltä, Kytölä harmitteli.

Loppuhässäkästä jäi ex-KaDy-pelaajalle hieman hampaankoloon, mutta se tarjosi myös hyvän opetustuokion.

- Päästettiin siinä kaksi vähän helppoa maalia, kun oli mahdollisuus päästä tasoihin 2-1-tilanteessa. Mutta pienestä nämä on kiinni. Hyvä juttu oli se, että nämä eivät olleet virallisia pelejä. Ensi vuoden puolella voidaan sitten karsintapeleissä lähteä paljon viisaampina hakemaan tulosta, Mantovan pohjapelaaja naulasi.

Venäjä voitti siten maajoukkueturnauksen Tšekin sijoittuessa samoissa pisteissä toiseksi. Suomi oli kolmas ja Tanska neljäs. Kadylaisille turnauksen henkilökohtaiseksi saldoksi jäi Mikko Kytölän kaksi maalia ja Sergei Korsunovin yksi osuma.

Kaikki artikkelin kuvat Lebbiz Productions.

KaDy pelaa seuraavan ottelunsa ensi sunnuntaina 4.11. Silloin vastaan asettuu Monnarin parketilla PJK.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »