Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa

20.07.2019

KaDyn miesten liigajoukkueen pre-season on ollut täydessä vauhdissa kesäkuun lopulta lähtien. Syyskuun lopulla alkavan kotimaisen Futsal-Liigan lisäksi Dynamo valmistautuu viime vuoden tapaan myös Mestarien Liigaan, jonka Preliminary Round pelataan 27.–31. elokuuta.

Pelaajistossa on tapahtunut jälleen mestaruuskevään jälkeen suuria muutoksia: Jani Korpela ja Juha-Matti Savolainen lähtivät täysammattilaisiksi Eurooppaan, KaDyn pahin kilpakumppani Leijona Futsal kaappasi Tero Intalan ja Mikko “Roisto” Takalan Akaaseen. Myös muita lähtijöitä on tiedossa. KaDy uutisoi uusista hankinnoista heinä–elokuun vaihteessa.

sege-2018-19.jpgKeskisuomalaiskannattajien iloksi myös jatkavia runkomiehiä löytyy. Seura aloittaa sopimusuutisoinnin kahdella huippunimellä: kapteeni ja seuraikoni Mikko Kytölä sekä kolme vuotta Dynamossa pelannut taituri Sergei Korsunov (oik.) eivät käytä kesällä 2018 allekirjoitettujen kaksivuotisten sopimustensa ulkomaanoptiota, vaan jäävät Jyväskylään.

Montenegrolainen valmentajavelho Vasko Vujović jatkaa kaksivuotisen sopimuksensa johdosta punamustien ruorissa; kaksi aiempaa kautta Vujovićin luotsaamana ovat tuoneet Dynamolle kaksi Suomen mestaruutta. Kesälomiltaan ja Euroopan-kiertueeltaan palannut Mr. Vujović saa vasemmaksi kädekseen mieluisan paluumuuttajan, kun KaDy-paidassa kaudet 2015–18 pelannut Jesse Kalliokoski liittyy liigajoukkueen valmennustiimiin. Kalliokoski pelasi kauden 2018–19 vielä naapuriseura JoSePassa, mutta keskittyy nyt valmentamiseen. 32-vuotias Kalliokoski on valmentanut aiemmin futsalissa KaDyn naisten edustusjoukkuetta 2016–17; hänellä on pelaaja- ja valmennustaustaa myös Uumajasta ja Kokkolasta.

komik-2018-19.jpgJoukkueen vanhin ja kokenein pelaaja Mikko Kytölä (vas.) ei peittele intoaan uuden kauden alla:

– On todella motivoitunut fiilis. Lähdemme taas rakentamaan ikään kuin alusta, joten tässä on jälleen hieno kasvuprosessi iduillaan. Tietenkin Champions League sytyttää erityisesti.

– Tässä vaiheessa uraa henkilökohtaiset tavoitteet yhtenevät melko lailla kokonaan joukkueen tavoitteiden kanssa. Haluan auttaa KaDya sekä maajoukkuetta niin paljon kuin vain pystyn ja aion treenata sen mukaisesti. KaDyn tavoitteet ovat varmasti europeleissä, isoimpana unelmana pääsy Elite Roundille. Tie on kivinen, mutta pari viikkoa olemme jo liikkuneet oikeaan suuntaan. Liigassa tavoitteena on tietenkin kolmas mestaruus.
 
– Olemme saaneet rinkiin muutamia hyviä suomalaisia pelaajia, jotka ovat erittäin valmiita tekemään töitä ja haluavat kehittyä. Tämä on tosi hyvä lähtökohta, ja kertoo siitä, että pystymme kasvamaan paljon ajan myötä. Isoin ongelmamme on, että tärkeimmät pelaajamme ovat niin hyviä, että he haluavat kokeilla ammattilaiselämää ulkomailla – elämää jota KaDylla ei ole varaa tarjota pelaajilleen tällä hetkellä. Niinpä joudumme taas taistelemaan aikaa vastaan varsin uudistuneen joukkueen kanssa. Etenkin taktisten asioiden omaksuminen vaatii usein paljon, ja fyysisten ominaisuuksien kehittämisen ohella harjoittelussa painotetaankin nyt vahvasti juuri taktista puolta.

Pelaajana erittäin kokenut, mutta valmentajana uransa alussa oleva Jesse Kalliokoski on pestiinsä tyytyväinen:
kalliokoski-2017-18.jpg
– On kuin lottovoitto olla apuvalmentaja Vaskon alaisuudessa. Hän kuuluu mielestäni maailman eliittivalmentajiin. Itselläni ei ole vielä montaa valmennusvuotta takana, mutta uskon saavani tältä mieheltä tämän kauden aikana koulutuksen, jollaista mitä moni ei tule koskaan valmentajan uralla näin yksilöllisesti saamaan. Mister on erittäin päättäväinen ja tiukka valmentaja, joka kuka tietää mitä haluaa ja miten saa joukkueen kuin joukkueen menestymään. Hän tietää paljon futsalista taktisesta, teknisestä, fyysisestä sekä mentaalisesta ym. harjoittelemisesta ja saa joukkueen tätä kautta menestymään.

– Nyt olemme vetäneet kaksi viikkoa, ja ”Misterillä” on päävalmentajan rooli: hän suunnittelee treenit, pelitavat ym. Erikoistilanteissa, peluutuksessa ja taktisella puolella tulen itse antamaan toista näkökulmaa niin treeneissä kuin pelissäkin. Apuvalmentajan rooliin kuuluvat myös alkulämmöt pallon kanssa ja teknillisten harjoitteiden valmistelu. Myös vastustajan pelien tarkkailua ja analysointia on tiedossa.

Entä Jessen oma viime kausi Joutsassa, tavoitteet ja tulevat vuodet?

– Meillä oli tuloksellisesti erittäin onnistunut kausi. Playoff-paikkaa lähdettiin hakemaan ja siihen päästiin. Seura, pelaajat ja fanit olivat liigatasolla, ja toivon että ovat jatkossakin. Hyvä maku jäi kaudesta ja toivotan JoSePalle onnistunutta kautta tulevallekin kaudelle.

– Tulevat vuodet pelaajana? No, ei kai urheilijalla peliura koskaan lopu. Taitaa olla jo 75-vuotiaillekin SM-tasolla ikämieskisoja! Tavoitteenani kehittyä, jossain vaiheessa huippuvalmentajaksi ja kenties jonain päivänä valmentaa jossain muualla kuin Suomessa. Pitää vaan muistaa, että niin pelaajana kuin valmentajana työn tekeminen ja kehittyminen ei lopu koskaan. Eläkeikää ei valmentaja tunne. ”Be calm!”



29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »