RAPORTTI: Vuoroin vieraissa - Sievi tasoitti finaalisarjan

28.04.2017

Sievi Futsal tasoitti Futsal-Liigan finaalisarjan voittamalla KaDyn perjantai-iltana hirviöluolassa Monnarilla. Voitot ovat siis nyt 1–1; molemmat ovat voittaneet reissupelin.

KaDy aloitti toisen finaalipelin vauhdikkaalla hyökkäyksellä, joka päättyi Sergei Korsunovin täpärästi maalin yli viuhuneeseen vetoon, mutta maalihanat avasi jo reilun minuutin jälkeen Sievi. Kapteeni Juho Alasuutari pääsi laukomaan melko vapaasti, ja pallo upposi maajoukkuevahti Juppis Savolaisen taakse. Myös Juho Väinälä osui varhaisessa vaiheessa, ja vaikka esimerkiksi maaliltaan kulmapotkuun noussut Savolainen osui kertaalleen tolppaan, Sievin osumat jäivät ensimmäisen puoliskon ja koko pelin ainoiksi.

KaDy-Sievi-2FINAL-28.4.-kajuk.jpgKaDyn Jukka Kytölä palkiittiin joukkueensa parhaana. (Kuva Sami Virtanen)

Etenkin toisella jaksolla KaDy hallitsi peliä keskiviikkoisen niin ikään takaa-ajovoittoisen pelin tavoin. Sievin kurinalainen ja fyysinen puolustus kuitenkin piti punamustat varsin hyvin poissa maalipaikoilta, ja Miika Toivola koppasi parhaat vedot – ja maaliraudatkin olivat vieraiden puolella viimeiselle minuutille saakka, jolloin Jukka Kytölä (oik) pommi kilpistyi niistä takaisin kentälle.

KaDyn pelaaja-valmentaja Mikko Kytölä kommentoi ottelua tuoreeltaan:

Saimme luotua selkeästi enemmän maalipaikkoja kuin Ylivieskassa, mutta olimme tehottomia. Pelisuunnitelmamme vaikeutui huomattavasti, kun päästimme Sievin kahden maalin johtoon. Harmillisesti nämä eivät olleet edes varsinaisia huippupaikkoja, ja Sievi ei koko ottelun aikana järin paljon meidän maalia hätyytellyt. Lentävän kuviotkin toimi jokseenkin hyvin – maalit vain uupuivat. Luottavaisin mielin huomiseen peliin.

Hieno sarja menossa, ja oikea joukkue varmasti lopulta voittaa.

Finaalisarja jatkuu jo huomenna lauantaina (29.4.), kun KaDy matkustaa Ylivieskan jäähallille Sievin vieraaksi. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa, ja neljäs ottelu pelaataan Monnarilla perjantaina 5. toukokuuta.

Ottelun tilastot ja tarkempi raportti täällä.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »