Mestarijoukkue nimi nimeltä

18.05.2018

Kampuksen Dynamo: miesten futsalin Suomen mestarit 2017–18

He voittivat mestaruuden: KaDyn kultajoukkue, valmennus ja taustat.

Pelaaja pelaajalta

savolainen-2017-18.jpgJUHA-MATTI SAVOLAINEN (mv) – ”Juppis” tuli Oulusta hakemaan pokaalia ja lunasti sen viimein kolmannella KaDy-kaudellaan. Aivan huippukausi ja vyölle läjäpäin otteluja sekä pisteitä voittaneita torjuntoja. Kirsikkana kauden mestaruuskakussa oli uskomaton maali välierissä.

laitinen-2017-18.jpgNIILA-VILLE LAITINEN (mv) Mukana alusta saakka, eikä kotikatsomon kulttipelaajan rooli kalvennut helmikuisen käsivamman myötä kaventuneesta peliajasta huolimatta. Nollapelit lähtevät edelleen tuosta noin vaan, kuten sarjan katkaissut puolivälierä näytti.

komik-2017-18.jpgMIKKO KYTÖLÄ (C) – ”Il Capitano” oli odotetusti Vujovićin pelisysteemin kulmakiviä. Keväällä ei pikkuloukkaantumisen vaivaamana aivan parhaassa tikissään, mutta painoi oman pallonryöstönsä perään ikimuistoisen mestaruusmaalin ja polttomerkitsi nimensä entistä syvemmälle punamustaan seurahistoriaan.

kajuk-2017-18.jpgJUKKA KYTÖLÄ (A) – Mikä ei ”Kajukilta” taivu, sitä ei futsalkentällä tarvita. Kivenkova puolustuksessa ja kokonaisvaltaisen tehokas hyökkäyksessä. Jaksaa loputtomiin ja vaatii niin itseltään kuin pelitovereiltaan paljon. Huippu-urheilja.

korsunov-2017-18.jpgSERGEI KORSUNOV – Futsalkenttien herrasmiehen vasuri takoi kovaa jälkeä niin kulmaluupeista kuin muualtakin. Erittäin varma kymmenmetristen viimeistelijä, jollaista asetta Dynamo on ollut jo vuosia vaille. Rauhallinen ja kannustava olemus, erittäin pidetty pelikaveri.

rautiainen-2017-18.jpgMARKUS RAUTIAINEN – Vakiokasvo rotaatiossa, rahkeita entistä suurempaankin rooliin on. Laitahaastajana todellinen täsmäase, maan vikkelimpiä jalkoja. Painavalta kudilta tulevaisuudessa enemmänkin tehoja? Alkukaudesta ratkaisi Dynamolle tärkeitä sarjapisteitä, jotka siivittivät runkosarjan ykkössijaan.

korpela-2017-18.jpgJANI KORPELA – Syyskausi sujui pelikenttien ohella myös puolustusvoimissa, mikä söi terää harjoittelulta. Keväällä esiin astui yksi joukkueen kantavimmista voimia: kovuutta, liikettä, huikeaa itseluottamusta sekä kosolti tärkeitä maaleja. Suomalaisen futsalin tulevaisuus.

muridiyazd-2017-18.jpgARASH MURIDIYAZD – Nurkumaton punamustan palvelija, rooli aiempia kausia kapeampi mutta fiksuna pelimiehenä täyttää aina rotaatiossa tonttinsa sataprosenttisesti. Tyylikkäällä pallorosvolla vielä pomminvarmasti monta pelivuotta tankissa.

ikonen-2017-18.jpgJOSE IKONEN – Käytännössä koko kauden Jukka Kytölän stunttina pohjapelaajana, eikä toteutuksessa moitteen sijaa. Nöyrää, simppeliä ja väsymätöntä tekemistä, jonka palkintona vielä muutama maalikin.

hosio-2017-18.jpgMIIKA HOSIO – ”Maagi” palasi Espoon- ja Italian-kierrokseltaan Jyväskylään jalostuneena. Maaliahneus ja hyökkäyspään viekkaus täysin entisellään ja nykyisellään velmu arvostetaan piireissä valtakunnan parhaaksi 1 vs 1- puolustajaksi.

kalliokoski-2017-18.jpgJESSE KALLIOKOSKI – Kokkolan monitoimikone heitettiin neljännessä finaalissa isoille minuuteille, ja hän vastasi pyyntöön upeasti. Koppipelaajien aatelia ja kiusallinen vastustaja. Haters gonna hate but lovers will love.

rinne-2017-18.jpgJUHO RINNE – Alkukaudesta suuremmalla vastuulla, kun pivotille oli kysyntää; ulottuvana ja urheilullisena kaverina hoiteli roolin ja nakutti parit nätit kaapit kaupan päälle. Loppukaudesta peliaika jäi vähemmälle kaikkien maajoukkuemiesten ollessa yhtä aikaa rosterissa. Kantoi rotaatiopelaajan vaikean mutta tärkeän roolin.

intala-2017-18.jpgTERO INTALA – KaDy-debytantin kausi valui suureksi osaksi hiekkaan pienempien loukkaantumisten ja lopulta nilkkaleikkauksen tähden. Ehti kuitenkin näyttää taitojaan treeneissä ja muutamassa pelissä. Potentiaalia riittää, joten mahdollinen jatkosopimus olisi todellinen win-win-tilanne molemmille osapuolille.

takala-2017-18.jpgMIKKO TAKALA – Jo vuonna 2008 Dynamoon ensimmäisen kerran liittynyt “Roisto” oli mestarijoukkueen mukana koko kauden, mutta vastuu kentällä jäi jatkuvien loukkaantumisten johdosta vähäiseksi. Silti tärkeä osa joukkuetta treenikentällä ja pukukopissa. Kruunu KaDy-ikonin pitkälle uralle punamustassa.

tolvanen-2017-18.jpgKIMMO TOLVANEN – Yksi KaDyn liigataipaleen keskeisimmistä hahmoista ehti alkukaudesta vakuuttaa uuden päävalmentajan rautaisella rutiinillaan, mutta kesken talven ympyrä sulkeutui ja Tolvanen siirtyi jatkuvien pikkuvaivojen ja siviilikiireiden vuoksi farmisopimuksen kautta entiseen seuraansa LPK:hon.

Pelaajat on lueteltu maalivahtien ja kapteeniston jälkeen pelattujen otteluiden mukaan. Tästä pääsee joukkueen tilastoihin.

Valmennus

VASKO-rintakuva-2017-800px.jpgVasko Vujović, päävalmentaja – Tuli, näki ja voitti. Podgorican “Golden Coach” toi Jyväskylään voittamisen kulttuuria ja rääkkäsi pelaajansa fyysisesti huippukuntoon. Tiivistynyt puolustus, monipuolistunut pelitapa, maalivahtien kehitysloikka ja toisen puoliajan parempi jaksaminen olivat keskeisiä elementtejä Dynamon mestaruusmatkalla.

SYRJIS-rintakuva-2017-PIENI.jpgAntti Syrjälä, valmentaja – Äärimmäisen omistautunut ja analyyttinen “Syrjis” nostettiin taustoista valmennustiimiin jo keväällä 2017 Mikko Kytölän vasemmaksi kädeksi. Mestaruus oli lähellä jo silloin, mutta nyt liki 15 vuotta Dynamoa palvellut kulmakivi sai sen kirkkaimman. Tärkeä linkki Mister Vaskon ja pelaajien välillä niin treeneissä ja peleissä kuin palavereissa ja kommunikaatiossa.

Muut taustat ja joukkueenjohto

Esa Kaihlajärvi, fysio ja huolto – “Eesau” pitää vuosikymmenten urheilukokemuksella huollon kunnossa. Pelimatkoilla pudottelee eri urheilulajien tilastoja ja anekdootteja ensyklopediamuistinsa kätköistä.

Juha Huusko, joukkueenjohtaja – Menestyvä joukkue tarvitsee hyvän joukkueenjohtajan. Hommat hoituvat joka suuntaan, kun understatementin mestari ”Huge” on puikoissa.

Samu Kytölä, puheenjohtaja, media, seurajohto Esikois-Kytölä on uurastanut pyyteettä pitkiä viikkoja läpi koko seurahistorian. ”Smaugin” kädenjälki näkyykin vähän joka saralla. Seuran hirviömaskotti on kuitenkin hänen esikoislapsensa luomus – delegointi on tärkeä taito!

Bubi Tuomala, media, seurajohto – Median ja seurajohdon sekatyömies, jolle mikään pyyteetön työtehtävä ei ole vieras. Ydinosaamista grafiikka, kuvankäsittely ja nettinäkyvyys. AVANTI!

Jussi Väisänen, myynti, markkinointi ja PR – ”Bucks” on Kampuksen Dynamon kasvot Keski-Suomen yritysmaailman suuntaan. Kenties tärkein yksittäinen henkilö KaDyn kasvun ja menestyksen takana: yritysyhteistyö ja sen tuoma rahoitus ovat seuralle elintärkeitä ja kannustavat tekemään asioita vielä pykälän paremmin.

Ville Rokala, markkinointi – ”Punta” hoitaa sissimarkkinointia ja useimmiten ottelutapahtumien DJ-puolta vuodesta toiseen tyylitajulla. Soittaa “Paranoidin” vain silloin kuin oikeasti tilanne sitä vaatii.

Kirsi Airikainen, talous ja kirjanpito – Kirstunvartija pitää rautaisella ammattitaidollaan eurot järjestyksessä ja tilit kurissa.

Ville Ruuska, media – Joukkuetta vuonna 2002 perustamassa ollut ”Vaari” painaa pyyteettömästi punamustan graafista puolta sivuhomminaan. Ruuskan suunnittelema seuralogo kestää alati aikaa.

Ville Keiski, assistentti, seurajohto – ”Keke” on seuran sekatyöläinen, jonka voi kauden aikana löytää niinkin erilaisista paikoista kuin strategisista kokouksista, Lebbiz Productionsin miksauspöydän äärestä, KaDy-Hirviön asun sisästä tai potkimassa kanuunoita ylänurkkiin otteluareenan hiljennyttyä.

Markku Leppäpuisto, videot – Lebbiz Productions tuottaa KaDyn kaikki ottelutallenteet, livelähetykset, maalikoosteet ja muut videopläjäykset tyylillä ja taidolla. Moments of the Match!

Jana Toivanen, ottelutapahtumat – Kukapa ei rakastaisi Janaa, aina iloista ja väsymätöntä tarmonpesää. ”Janka” hengittää ja elää futsalia, säteilee energiaa ympärilleen ja laittaa hihat heilumaan.

Lisäksi kiitokset mestaruuskaudesta kuuluvat kaikille avustajille, etenkin nettitoimituksessa ja kotiottelujärjestelyissä!

LeiF-KaDy-30.4.2018-MESTARITi.jpg

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella
20.06.2019Jani Korpela Puolan mestari Rekord Bielsko-Białan riveihin
08.06.2019KaDyn futsal-leiri tulee taas heinäkuussa - nyt ikäluokkia myös tytöille!
27.05.2019Streetgames Sepässä 15.-16.6.2019
05.05.2019Futsal-kausi 2018-19 upeaan päätökseen
26.04.2019MESTARUUSJUHLAT 4.5.2019
22.04.2019RAPORTTI: Kampuksen Dynamo on Suomen mestari 2018-2019
21.04.2019ENNAKKO: 3. finaali - kotivoitolla mestaruus!
19.04.2019RAPORTTI: KaDylle 2. finaalin voitto!
19.04.2019ENNAKKO: toinen finaali pitkäperjantaina Iittalassa
17.04.2019RAPORTTI: KaDy jatkoaikavoittoon 1. finaalissa - Leijona painosti hurjasti
15.04.2019ENNAKKO: Finaalisarja käyntiin Monnarilla!
14.04.2019MAAJOUKKUE: Suomi voitti Espanjan 1-0!
13.04.2019Maajoukkue: Suomi hävisi Espanjalle 1-2 Tampereella
12.04.2019Tarjolla kesätöitä nuorille!
12.04.2019Fanimatka 2. finaalipeliin Iittalaan perjantaina 19.4.2019
07.04.2019RAPORTTI: KaDy nujersi SoVon 1-7 ja jatkaa finaaliin!
06.04.2019RAPORTTI: KaDy hävisi Somerolla, SoVo venytti välieräsarjaa
04.04.2019Ennakko: Finaalipaikka tarjolla Somerolla
01.04.2019KaDy-Akatemia kansainvälistyy!
01.04.2019RAPORTTI: KaDy askeleen lähempänä finaalipaikkaa
30.03.2019RAPORTTI: KaDylle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan
29.03.2019ENNAKKO: Välierät SoVoa vastaan alkavat Jyväskylässä
23.03.2019RAPORTTI: KaDy varmasti välieriin
21.03.2019ENNAKKO: Mahdollisuus ratkaista puolivälierä Apialla
17.03.2019RAPORTTI: KaDy 2-0 johdossa Valkeakoskelle
16.03.2019RAPORTTI: Pudotuspeliurakka käyntiin voitolla
14.03.2019ENNAKKO: Puolivälierät käyntiin viikonloppuna Hirviö-Luolassa
10.03.2019RAPORTTI: Murskatappio SoVolle - katseet pleijareihin
08.03.2019David Parente loppukaudeksi KaDyyn
08.03.2019ENNAKKO: Runkosarja huipentuu viikonloppuna!
23.02.2019RAPORTTI: GFT vei voiton kärkikamppailussa
22.02.2019Kampuksen Dynamo 10 vuotta liigassa!
21.02.2019ENNAKKO: Kärkikamppailu GFT:n vieraana
17.02.2019RAPORTTI: Leijona Futsal pudotti KaDyn voittomaalikilpailussa
15.02.2019ENNAKKO: Futsal Cupin välierässä KaDy - Leijona FS
11.02.2019RAPORTTI: KaDylle tappio Sievissä
09.02.2019RAPORTTI: KaDy voittoon klassikossa
08.02.2019Ennakko: Ilves kotona, Sievi vieraissa - melkoinen tupla!
04.02.2019Final Four-turnaus Jyväskylässä 16-17.2.2019
03.02.2019Suomi lohkokakkoseksi MM-karsintaturnauksessa
31.01.2019Suomi rökitti Pohjois-Irlantia karsinta-avauksessa
27.01.2019KaDylle tunnustusta Keski-Suomen Urheilugaalassa
26.01.2019RAPORTTI: KaDyn tamperelaiset kouluttivat PJK:ta
25.01.2019ENNAKKO: Härkäviikot päätökseen Pirkkalassa
24.01.2019RAPORTTI: JoSePa jäi KaDyn jalkoihin Keski-Suomen derbyssä
22.01.2019ENNAKKO: JoSePa kylään Keski-Suomen derbyssä
20.01.2019RAPORTTI: Sarjajumbo Tervarit jäi KaDyn jalkoihin
18.01.2019Jukka Kytölä vuoden futsalista 2018
18.01.2019ENNAKKO: Sarjajumbo haastaa sarjakärjen
17.01.2019RAPORTTI: KaDy helppoon voittoon FC Kemistä
15.01.2019ENNAKKO: Keskiviikkona isännöidään Kemiä
13.01.2019KaDy-nelikko mukaan MM-karsintoihin
12.01.2019RAPORTTI: KaDylle tärkeät pisteet Valkeakoskelta
11.01.2019KaDy-perhe kasvaa ja kehittyy - tule mukaan KaDynastiaan
10.01.2019ENNAKKO: Mad Max vieraissa aloittaa peliputken
09.01.2019KaDy-JoSePa siirtyy pelattavaksi tammikuulle
07.01.2019Nikola Vidaković palaa Montenegroon - lue jäähyväishaastattelu
05.01.2019RAPORTTI: KaDylle voitto vuoden avausottelusta
04.01.2019ENNAKKO: KaDy korkkaa vuoden 2019 lauantaina kotihallissa
22.12.2018RAPORTTI: KaDy sarjakärjessä joulutaolle
21.12.2018ENNAKKO: KaDy lauantaina Toijalaan Leijona-luolaan
19.12.2018RAPORTTI: KaDy hävisi kotonaan GFT:lle
15.12.2018RAPORTTI: KaDy haki täydet pisteet Somerolta
14.12.2018TUPLAENNAKKO: Someron Voima vs. Forza Dynamo! GFT hirviöluolaan!
13.12.2018RAPORTTI: KaDy voittoon Keski-Suomen derbyssä
12.12.2018ENNAKKO: KaDy Joutsaan keskiviikkoiltana
11.12.2018 16.00KaDy panostaa kuormituksen seurantaan kaudella 2018-2019
10.12.2018KaDylla uusi hallitus, toiminnanjohtaja ja junioripäällikkö
24.11.2018Nordic Cup lähestyy - KaDy-nelikko mukana turnauksessa
19.11.2018RAPORTTI: KaDy taisteli PP-70:n kumoon Tesomalla
16.11.2018ENNAKKO: Sunnuntaina PeePeen vieraaksi
14.11.2018Kaikki Peliin JKL - yhteislippu talvikauden otteluihin Jyväskylässä
10.11.2018RAPORTTI: KaDy trillerin voittajaksi Tampereella!
08.11.2018TUPLAENNAKKO: Isänpäiväviikonloppuna Sieviä ja Ilvestä vastaan
06.11.2018 12.00KaDy tekee hyvää: Urheiluvälineellä ilmaiseksi loppuvuoden kotipeleihin!
04.11.2018RAPORTTI: PJK nurin Monnarilla, Newton liekeissä
01.11.2018Ennakko: Turnaustauko ohi - KaDy kohtaa PJK:n
28.10.2018Suomi taisteli hurjasti mutta taipui Tshekille - Mikko Kytölä niittasi yhden rysän
27.10.2018KaDyn maajoukkuepelaajat tulessa - Tanska kaatui trillerissä Monnarilla
25.10.2018Tunnelmia ennen turnausta - äänessä parketin maestroja
24.10.2018 11.15KaDy ja seuran yhteistyökumppanit tekevät hyvää
21.10.2018RAPORTTI: Tervarit jäi KaDyn jalkoihin Hankasalmen parketilla
19.10.2018ENNAKKO: Tervarit kylään - Hankasalmelle!
18.10.2018 12.00Futsalin neljän maan turnaus Jyväskylässä 26-28.10.
15.10.2018 12.00KaDy-Tervarit pelataan su 21.10. Hankasalmella
14.10.2018RAPORTTI: KaDy haki Kemistä 0-5-vierasvoiton
13.10.2018RAPORTTI: KaDy voitti Mad Maxin kotona 6-2
12.10.2018TUPLAENNAKKO: Mad Max kotona, Kemi vieraissa
06.10.2018RAPORTTI: KaDy päätti Mestarien Liigan tappioon
04.10.2018RAPORTTI: KaDylle toinen tappio Mestarien Liigassa

Näytä lisää »