TUPLAENNAKKO: Arki-illoissa cupia Alastarolla ja liigaa Sievissä

01.12.2015

Viime viikon täpärän derbytappion aiheuttamat kiukut nieltiin tuoreeltaan ja Kampuksen Dynamon fokus on ollut jo hyvän aikaa kuluvan viikon kahdessa tärkeässä vierasottelussa. Pikkubussin matkamittari rullaa yhteensä noin tuhannen kilometrin verran, kun punamustaa kuskataan keskiviikkona cupin merkeissä Varsinais-Suomeen ja perjantaina liigaotteluun Pohjois-Pohjanmaalle. 

Dynamo ei siis pelanut viime viikonloppuna liigaa, sen sijaan Jukka Kytölä ja Juha-Matti Savolainen olivat maajoukkueen mukana Virossa voittamassa Baltic Cupia. Ryhmään nimetty Arash Muridiyazd joutui jättämään reissun väliin lievän loukkaantumisen vuoksi. Maalivahti Jesús Cabello Torras käväisi puolestaan sunnuntaina hakemassa ottelutuntumaa KaDy III:n riveissä Keski-Suomen Kolmosessa. 

--

AU - KaDy 
Ke 2.12.2015 klo 19:30
Alastarohalli, Alastaro 

Keskiviikkoiltana suunnataan siis Loimaan kupeeseen Alastarolle, jossa pelataan Futsal Cupin 4.kierroksen ottelu Alastaron Urheilijoiden vieraana. Kotijoukkue AU on tyystin uusi tuttavuus Dynamolle, mutta hieman varuillaan on syytä olla isäntien lähihistorian cupsuoritusten valossa. Turun piirin Kakkosessa pelaava AU on nimittäin hinannut itsensä kahdella edelliskaudella varmasti jatkoon alkukierroksilta ja pudonnut saappat jalassa vasta liigajoukkueiden Tervareiden ja PS Villan käsittelyssä. Tällä kaudella AU:n kynsissä ovat cupista lauluun lähteneet Ykkösessä pelaava PJK sekä Ilveksen U21-joukkue.   

Kaudella 2012-13 Cupin voittanut KaDy lähtee kyseessä olevaan kisaan aina satanen lasissa ja nyt punamusta on erityisen nälkäinen cupmenestyksen perään, sillä niin viime kuin sitä edeltävälläkin kaudella tie nousi pystyyn jo ensimmäisessä ottelussa. Dynamon tämän kauden urakka cupissa alkaa siis vasta nyt Alastarolla ja paikka Tampereen tammikuisessa Final Four-turnauksessa avautuu kahdella voitolla. Keskiviikon ottelusta on varmuudella sivussa pelikieltoaan sovittava Jesse Kalliokoski, mutta kaiken kaikkiaan Alastarolle on lähdössä verrattain leveä kokoonpano. 

Päävalmentaja Tero "Q" Kelhälä - mitä vastustajasta tiedetään ja minkälainen miehistö saadaan arki-illan matkaotteluun jalkeille? 

- Minulla ei ole vastustajasta juuri mitään varmaa tietoa. Huhupuheiden mukaan AU:ssa olisi paljon nuoria, juoksuvoimaisia pelaajia. Lisäksi Alastaron kotiareena olisi poikkeuksellisen lyhyt, mikä meidän tulee huomioida valmistautumisessa. Yksittäisistä poissaoloista huolimatta saamme tähän arkipeliin kilpailukykyisen miehistön. 

--- 

Sievi Futsal - KaDy 
Pe 4.12.2015 klo 18:30
Monitoimihalli, Sievi

Jos on keskiviikon vastustaja mysteeri, niin perjantaina otetaan yhteen liki Ilveksen veroisen arkkivihollisen kanssa. Sievin otteluareena mattopintoineen tuli erittäin tutuksi viime kevään finaaleissa, joista KaDy hävisi jokaisen kiikkerästi yhdellä maalilla. Viime kaudella sarjaa dominoineet kärkijoukkueet SiFu ja KaDy eivät ole aivan entisissä asemissaan, kun liigaa on takana noin kolmannes. 13 pistettä kasanneen KaDyn sijoitus on kuudes ja kolme pistettä vähemmän kerännyt Sievi on peräti kymmenentenä eli karsijan paikalla. Sarjataulukko on kuitenkin hyvin repaleinen ja monitulkintainen, sillä joukkueet ovat pelanneet tätä kirjoittaessa kuudesta kymmeneen ottelua. Oli miten oli, Sievi on kärsinyt kuluvalla kaudella jo kolme tappiota, mikä on täsmälleen yhtä monta kuin koko viime kauden liigassa yhteensä, mukaan lukien pudotuspelit. 

Syitä Sievin kankeaan starttiin on helppo spekuloida. UEFA Futsal Cupin turnaukset rasittivat takuulla fyysisesti ja niukka putoaminen todennäköisesti myös henkisesti. Osa joukkueesta pelasi myös pitkän jalkapallokauden Kakkosessa kamppaillen lähes kalkkiviivoille saakka lohkonsa voitosta ja tietyt runkopelaajat ovat olleet tauotta sarjaotteluiden rasituksessa jo yli vuoden ajan. 

Erinomaisesti haarukoitujen täsmävahvistustensa tukemana mestaruuden viime keväänä voittanut Sievi tarkisti kuluvalle kaudelle linjaansa maanläheisemmäksi, eikä Kalajokilaaksoon osteta juuri nyt pendelöiviä nimimiehiä sen paremmin kentälle kuin valmennukseenkaan. Pelinjohto on kokeneen pelaajatroikan harteilla ja siihen kuuluvat ulkomaanavutkin (Akhmekthanov, Erceg) ovat asettuneet seutukunnalle. Draamattisesta "downshiftauksesta" ei kyse kuitenkaan ole, sillä SiFussa riittää yhä taitoa ja tehovoimaa useamman maajoukkuenimen verran. 

KaDy hävisi viime kaudella kaikki kolme Sievissä pelaamaansa kamppailua, mutta vuosien varrella paikallinen Monitoimihalli on ollut palkitsevakin kohde punamustalle ja päällimmäisenä muistoissa on kevään 2012 ratkaiseva välieräottelu. Kiinnostavaa lisäkipinää perjantain otteluun tuo "Kajuk" Kytölän syksyinen lainapesti keltapaitoihin UEFA Futsal Cupin merkeissä. 

"Q" Kelhälä - Sievissä on ollut muutoksia niin pelaajiston kuin valmennuksen suhteen sitten viime kauden. Mitä ajatuksia heidän tilanteestaan ja onko ottelu finaalien revanssina Dynamolle erityisen sytyttävä? 

- Sievi ei ole heikentynyt viime vuodesta niin paljoa, kuin mitä sarjasijoitus antaa ymmärtää. SiFu on edelleen laadukas joukkue, jolla on ollut huonoa tuuriakin alkukauden otteluissa. Kotisalissaan he tulevat prässäämään varmasti kovaa ja korkealta, ja siihen meidän pitää olla valmiita reagoimaan. Pidän Sievi-ottelua loppuvuoden tärkeimpänä otteluna. Se on niin sanottu "kuuden pisteen ottelu".  

KaDy vs Sievi kautta aikojen (Futsal-liiga, Futsal Ykkönen) 

9 voittoa, 2 tasapeliä, 9 tappiota (maaliero 90-73)

---

SEURAA TÄTÄ 

kaihlos.jpg"Kaihlo" is back - jälleen kerran! Jussi Kaihlajärvi on hoitanut ties monennenko kerran itsensä loukkien jäljiltä takaisin pelikuntoon ja "Ihmiskoneen" kauden avaus on jo ovella. Suomen kenttien nopeimpiin pelaajiin kuuluvan KaDy- konkarin paluu on mieluisa uutinen päävalmentaja Kelhälälle: 

- "Kaihlon" paluu on iloinen uutinen ja hänen on tarkoitus saada ensikaste tähän futsalkauteen Alastarolla. "Kaihlis" on erittäin hyvä suunnanmuutospelaaja, ja on muutenkin tärkeä palanen joukkuetta. "Kaihlis" on rutinoitunut pelaaja, joka on helppo heittää askiin tiukoissa paikoissa. Lisäksi vasenjalkaisena pelaajana hänen tervehtyminsensä  tuo leveyttä meidän erikoistilannepelaamiseen.

06.01.2017 10.00TUPLAENNAKKO: Dynamo revanssimielellä viikonlopun kotipeleihin
18.12.2016RAPORTTI: KaDy väänsi pisteet myös Oulusta - Liiga joulutauolle
17.12.2016RAPORTTI: Ruutupaidoille luu käteen Monnarilla
16.12.2016ENNAKKO: lauantaina Monnarilla, sunnuntaina Ouluun
13.12.2016KaDy jatkaa futsal-kerhotoimintaa 2002-2009 -syntyneille
10.12.2016RAPORTTI: Rankkarikisa kääntyi Sieville
10.12.2016ENNAKKO: Suuret haasteet Sievissä
09.12.2016Kytölän veljekset taas yhdessä - punamusta rivistö vahvistuu entisestään
06.12.2016Palloliiton Keski-Suomen piiri palkitsi Jukka Kytölän
02.12.2016Suomi kairasi Pohjoismaiden mestaruuden
27.11.2016RAPORTTI: Kirvelevä kotitappio Leijonaa vastaan
26.11.2016RAPORTTI: KaDy vaisuun jatkoaikavoittoon Pirkkalassa
25.11.2016 9.00TUPLAENNAKKO: Pirkkala vieraissa, Leijona kotona
19.11.2016RAPORTTI: KaDy derbyssä parempi tennislukemin 6-0
18.11.2016 9.00ENNAKKO: derby ratkotaan TV-kameroiden edessä
13.11.2016RAPORTTI: KaDy ja Ilves tasavahvoja; Ilves nappasi rankkaripisteen
11.11.2016ENNAKKO: Ilves vieraille isänpäivänä
06.11.2016RAPORTTI: Kemissä tappio jatkoajalla
05.11.2016ENNAKKO: Pisteiden perässä pohjoiseen
04.11.2016YLE näyttää 19.11. Jyväskylän derbyn - ottelun alkamisaika muuttuu!
30.10.2016Suomi tasapeliin Sloveniaa vastaan - Korsunov maalinteossa
29.10.2016Slovenia Suomea kovempi - sunnuntaina toinen kohtaaminen
29.10.2016Kiitos KaDy-vuosista, Linjamäki, Huusko ja Cabello!
23.10.2016RAPORTTI: Maaliryöpyllä voittoon PP-70:stä
22.10.2016RAPORTTI: Makea vierasvoitto GFT:stä
21.10.2016TUPLAENNAKKO: "Gefti" vieraissa, "PeePee" kotona
15.10.2016KaDy harjoitteli lauantaina LPK:ta vastaan
08.10.2016RAPORTTI: KaDy nollattiin Somerolla
07.10.2016ENNAKKO: KaDyn puolustuspeli mitataan Somerolla
25.09.2016RAPORTTI: Vaasan trilleri kääntyi Dynamolle
24.09.2016RAPORTTI: KaDyn kausi alkoi tappiolla - pisteet Sieviin
23.09.2016 10.30TUPLAENNAKKO: Sievi kotona, Vaasa vieraissa
20.09.2016 15.00Nettitoimituksen ennakko liigakaudelle 2016-17
16.09.2016RAPORTTI: Kenraaliharjoitus: KaDy kukisti Riemun
11.09.2016KaDy voitokas Joutsassa - katalaanit heti maalinteossa
09.09.2016KaDylle kaksi katalaanivahvistusta - ¡Benvinguts Poli i Santi!
06.09.2016Kaksi harjoitusottelua ennen kauden alkua
30.08.2016 12.15Kausikortit vihdoin täällä!
17.08.2016KaDy käynnistää futsal-kerhotoiminnan 2002-2009 -syntyneille.
12.08.2016 9.00Korpela, Korsunov ja Takala siirtyvät Dynamoon
05.08.2016Mikko Kytölästä KaDyn pelaaja-valmentaja
01.08.2016Jukka Kytölä Milanoon
15.05.2016Suomelle voitto ja tappio Norwichissa
14.05.2016Maajoukkueella tuplaviikonloppu Englantia vastaan - Huuhkaja-TV näyttää ottelut
11.05.2016Kesän futsalkoulu tulee taas! Ohjaajana Mikko Kytölä
02.05.2016Sievi Futsal on Suomen mestari
03.04.2016PLAYOFF-RAPORTTI: GFT vei toisenkin maalin pelin, KaDyn kaudelle päätepiste
02.04.2016PLAYOFF-RAPORTTI: KaDylle perin kirvelevä tappio Espoon reissulta
01.04.2016KaDy käynnistää junioritoiminnan 6-10-vuotiaille pojille
01.04.2016Kadylaisten joukkopako Ilvekseen jatkuu
31.03.2016PLAYOFF-ENNAKKO: lauantaina Espooseen, sunnuntaina Monnarille
26.03.2016RAPORTTI: Runkosarja päättyi kompuroivaan kenraaliharjoitukseen
25.03.2016Playoffien kotiavaus sunnuntaina 3.4. klo 16!
25.03.2016ENNAKKO: Ruutupaidat vieraana Monnarin "playoff-kenraalissa"
12.03.2016RAPORTTI: Puolustustreenillä voitto Tampereelta
10.03.2016ENNAKKO: Lauantaina iltaottelu Tampereella
07.03.2016RAPORTTI: Kaupungin herruus takaisin ennätysyleisön edessä
06.03.2016ENNAKKO: Kauden toinen derby täyttää Monnarin
06.03.2016Vastaanottokeskusten mestaruus Puuppolaan ja Kangasvuoreen
01.03.2016Suomelle voitto ja tappio Skövdessä - kadylaisille runsaasti vastuuta
29.02.2016Maajoukkue pelaa Ruotsia vastaan - haastattelussa Jukka Kytölä
26.02.2016Uumajasta Monnarille: syvähaastattelussa Jesse Kalliokoski
20.02.2016RAPORTTI: Nöyrästi työskennellyt KaDy nousi voittoon
18.02.2016ENNAKKO: Leijona Futsal lauantain vieraana
14.02.2016RAPORTTI: Täpärästi takaisin voittokantaan
13.02.2016RAPORTTI: KaDylle historiallinen tappio Somerolla
12.02.2016 9.00TUPLAENNAKKO: Runkosarja kääntyy loppusuoralleen
11.02.2016Ottelusiirto: Jyväskylän derbylle uusi päivämäärä
07.02.2016RAPORTTI: Sievi vahvempi Monnarilla, KaDy jäi nollille
05.02.2016ENNAKKO: Mestarit vieraisilla
01.02.2016 15.00Lipunmyyntitempaus sunnuntain Sievi-otteluun
31.01.2016RAPORTTI: GFT-trilleristä voitto pilkuilla
29.01.2016ENNAKKO: "Maagi" ja muut cup-mestarit Monnarille
24.01.2016Futsal Cup huipentui GFT:n juhliin
23.01.2016Futsal-Cupin mestarit ratkotaan viikonloppuna
16.01.2016RAPORTTI: LeiF kepitti kohmeisen Dynamon
16.01.2016ENNAKKO: Pitkin ysitietä Leijona-luolaan
13.01.2016RAPORTTI: Ilves oli liian kova pala
13.01.2016KaDysta Ilvekseen: haastattelussa Kerkko "Georg" Huhtanen
12.01.2016ENNAKKO: Ilves keskiviikon huippuvieraana
09.01.2016 9.00U21-joukkueen Liiga-kausi paketissa
09.01.2016RAPORTTI: Dynamo haki revanssin Valkeakoskelta
09.01.2016ENNAKKO: kevätkierroksen korkkaus lauantaina Valkeakoskella
08.01.2016Madridista Monnarille, osa II - esittelyssä maalivahti Jesús Cabello
07.01.2016Kalenterit esiin - GFT-peli siirtyy sunnuntaille 31.1.!
23.12.2015KaDy U21 kävi taistelemassa Sievissä
19.12.2015RAPORTTI: KaDy haki pistepotin Vaasasta
18.12.2015ENNAKKO: Vuoden viimeinen ottelu Vaasassa
16.12.2015RAPORTTI: KaDy väänsi niukasti tärkeän voiton
15.12.2015ENNAKKO: Monnarilla keskiviikkona tamperelaisvieraita
14.12.2015KaDy U21 kävi taistelemassa Kemissä
13.12.2015MM-karsinta: Suomen tie nousi pystyyn, Serbia niukasti parempi
11.12.2015MM-karsinta: Suomi löylytti Turkkia
10.12.2015MM-karsinta: Venäjä liian vahva Suomelle
09.12.2015 9.00Mikko Kytölä haastattelussa - MM-karsinnat alkavat torstaina Turkissa
06.12.2015Nuoret gladiaattorit rouhivat Tampereella
04.12.2015RAPORTTI: Sysimustaa Sievissä
02.12.2015RAPORTTI: Alastaron synkkä ilta, KaDy laulukuoroon
01.12.2015TUPLAENNAKKO: Arki-illoissa cupia Alastarolla ja liigaa Sievissä
29.11.2015Maajoukkue vei Baltic Cupin - Kytölä ja Savolainen runkomiehinä

Näytä lisää »