RAPORTTI: Runkosarja päättyi kompuroivaan kenraaliharjoitukseen

26.03.2016

Kampuksen Dynamo päätti Futsal-Liigan runkosarjansa lankalauantain kotiotteluun Vaasan Ruutupaitoja vastaan. KaDylle ottelu oli täysin paineeton: viides sija ja pudotuspelipaikka oli varmistettu, mutta pudotuspelien kotietu oli jo karannut. Vieraille ottelussa sen sijaan oli maksimaalinen määrä panoksia: voitolla Ruutupaidoilla olisi mahdollisuus pudotuspeleihin, tappiolla pohjalaisia uhkaisi jopa putoaminen Ykköseen.

kady-ruutupaidat-26-3-2016-Lauri-Karri.jpg

Paineeton kenraaliharjoitus ei erityisemmin imarrellut isäntiä. Tauolle mentiin KaDyn kannalta melko vaarattoman tuntuisessa 1–1-tilanteessa, mutta toisen puoliskon ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana vaasalaiset huristelivat 2–4-johtolukemiin, eikä Dynamon aikalisä 32. minuutilla tuonut helpotusta. Ruutupaitojen Lauri Karri (kuvassa), iltapäivän kasvo, roikotti ensin pallon tyhjään KaDy-rysään ja iski vielä viimeisellä peliminuutilla näppärän sivurajapelin päätteeksi neljännen osumansa; loppulukemiksi merkittiin 2–6.

Oli Dynamon kompuroinnin takana sitten ottelun matemaattinen merkityksettömyys tai avainpelaajien poissaolo, molemmat tekijät ovat pudotuspeleissä poissa. Tero Kelhälä lepuutti ottelussa yhden keltaisen päässä pelikiellossa olleita Jussi Kaihlajärveä, Jesse Kalliokoskea ja Jukka Kytölää, jotka ovat ensi viikonloppuna varmastikin askissa. Ensimmäiset liigaminuuttinsa saivat edukseen esiintyneet KaDy III:n Ville Mikkola ja maalivahti Jesús Cabello Torras. Viimeksi mainitun ohella vauhtiin pääsivät toisetkin KaDy-vahdit, Juha-Matti Savolainen ja Niila-Ville Laitinen. ”Nipsu” kuitenkin hääri kenttäpelaajan paidassa ja oli pariinkin otteeseen lähellä kaunistella ottelun lopputulosta vastustajan päädyssä.

kady-ruutupaidat-26-3-2016.jpg

Lopputulos ei siis huojuttanut KaDyn sijoitusta suuntaan tai toiseen. Ruutupaidoille sillä oli valtava merkitys. FC Kemi hukkasi johtonsa Ilvestä vastaan ja sai vain yhden tasapelipisteen, ja nämä Pohjanlahden rannikon joukkueet päättivät runkosarjan tasapisteissä. Lauri Karrin viimeisen minuutin maali ei todellakaan ollut kosmeettinen, sillä sen turvin Ruutupaidat pääsi myös maalierossa tasoihin kemiläisten kanssa ja taulukossa näiden edelle. Vaasalaiset jatkavat pudotuspeleissä, kemiläisten kausi päättyi tähän.

KaDyn kausi puolestaan jatkuu lauantaina 2.3. ensimmäisellä puolivälieräottelulla. Vastustaja saadaan tietää valintatilaisuudessa tiistaina kello 14.00. Puolivälierien kotiottelu pelataan Monnarilla sunnuntaina 3.4. KaDy-hirviö toivottaa punamustan yleisön sankoin joukoin kannustamaan omansa jatkoon!

Tilastot ja tarkempi raportti löytyvät täältä.

06.01.2017 10.00TUPLAENNAKKO: Dynamo revanssimielellä viikonlopun kotipeleihin
18.12.2016RAPORTTI: KaDy väänsi pisteet myös Oulusta - Liiga joulutauolle
17.12.2016RAPORTTI: Ruutupaidoille luu käteen Monnarilla
16.12.2016ENNAKKO: lauantaina Monnarilla, sunnuntaina Ouluun
13.12.2016KaDy jatkaa futsal-kerhotoimintaa 2002-2009 -syntyneille
10.12.2016RAPORTTI: Rankkarikisa kääntyi Sieville
10.12.2016ENNAKKO: Suuret haasteet Sievissä
09.12.2016Kytölän veljekset taas yhdessä - punamusta rivistö vahvistuu entisestään
06.12.2016Palloliiton Keski-Suomen piiri palkitsi Jukka Kytölän
02.12.2016Suomi kairasi Pohjoismaiden mestaruuden
27.11.2016RAPORTTI: Kirvelevä kotitappio Leijonaa vastaan
26.11.2016RAPORTTI: KaDy vaisuun jatkoaikavoittoon Pirkkalassa
25.11.2016 9.00TUPLAENNAKKO: Pirkkala vieraissa, Leijona kotona
19.11.2016RAPORTTI: KaDy derbyssä parempi tennislukemin 6-0
18.11.2016 9.00ENNAKKO: derby ratkotaan TV-kameroiden edessä
13.11.2016RAPORTTI: KaDy ja Ilves tasavahvoja; Ilves nappasi rankkaripisteen
11.11.2016ENNAKKO: Ilves vieraille isänpäivänä
06.11.2016RAPORTTI: Kemissä tappio jatkoajalla
05.11.2016ENNAKKO: Pisteiden perässä pohjoiseen
04.11.2016YLE näyttää 19.11. Jyväskylän derbyn - ottelun alkamisaika muuttuu!
30.10.2016Suomi tasapeliin Sloveniaa vastaan - Korsunov maalinteossa
29.10.2016Slovenia Suomea kovempi - sunnuntaina toinen kohtaaminen
29.10.2016Kiitos KaDy-vuosista, Linjamäki, Huusko ja Cabello!
23.10.2016RAPORTTI: Maaliryöpyllä voittoon PP-70:stä
22.10.2016RAPORTTI: Makea vierasvoitto GFT:stä
21.10.2016TUPLAENNAKKO: "Gefti" vieraissa, "PeePee" kotona
15.10.2016KaDy harjoitteli lauantaina LPK:ta vastaan
08.10.2016RAPORTTI: KaDy nollattiin Somerolla
07.10.2016ENNAKKO: KaDyn puolustuspeli mitataan Somerolla
25.09.2016RAPORTTI: Vaasan trilleri kääntyi Dynamolle
24.09.2016RAPORTTI: KaDyn kausi alkoi tappiolla - pisteet Sieviin
23.09.2016 10.30TUPLAENNAKKO: Sievi kotona, Vaasa vieraissa
20.09.2016 15.00Nettitoimituksen ennakko liigakaudelle 2016-17
16.09.2016RAPORTTI: Kenraaliharjoitus: KaDy kukisti Riemun
11.09.2016KaDy voitokas Joutsassa - katalaanit heti maalinteossa
09.09.2016KaDylle kaksi katalaanivahvistusta - ¡Benvinguts Poli i Santi!
06.09.2016Kaksi harjoitusottelua ennen kauden alkua
30.08.2016 12.15Kausikortit vihdoin täällä!
17.08.2016KaDy käynnistää futsal-kerhotoiminnan 2002-2009 -syntyneille.
12.08.2016 9.00Korpela, Korsunov ja Takala siirtyvät Dynamoon
05.08.2016Mikko Kytölästä KaDyn pelaaja-valmentaja
01.08.2016Jukka Kytölä Milanoon
15.05.2016Suomelle voitto ja tappio Norwichissa
14.05.2016Maajoukkueella tuplaviikonloppu Englantia vastaan - Huuhkaja-TV näyttää ottelut
11.05.2016Kesän futsalkoulu tulee taas! Ohjaajana Mikko Kytölä
02.05.2016Sievi Futsal on Suomen mestari
03.04.2016PLAYOFF-RAPORTTI: GFT vei toisenkin maalin pelin, KaDyn kaudelle päätepiste
02.04.2016PLAYOFF-RAPORTTI: KaDylle perin kirvelevä tappio Espoon reissulta
01.04.2016KaDy käynnistää junioritoiminnan 6-10-vuotiaille pojille
01.04.2016Kadylaisten joukkopako Ilvekseen jatkuu
31.03.2016PLAYOFF-ENNAKKO: lauantaina Espooseen, sunnuntaina Monnarille
26.03.2016RAPORTTI: Runkosarja päättyi kompuroivaan kenraaliharjoitukseen
25.03.2016Playoffien kotiavaus sunnuntaina 3.4. klo 16!
25.03.2016ENNAKKO: Ruutupaidat vieraana Monnarin "playoff-kenraalissa"
12.03.2016RAPORTTI: Puolustustreenillä voitto Tampereelta
10.03.2016ENNAKKO: Lauantaina iltaottelu Tampereella
07.03.2016RAPORTTI: Kaupungin herruus takaisin ennätysyleisön edessä
06.03.2016ENNAKKO: Kauden toinen derby täyttää Monnarin
06.03.2016Vastaanottokeskusten mestaruus Puuppolaan ja Kangasvuoreen
01.03.2016Suomelle voitto ja tappio Skövdessä - kadylaisille runsaasti vastuuta
29.02.2016Maajoukkue pelaa Ruotsia vastaan - haastattelussa Jukka Kytölä
26.02.2016Uumajasta Monnarille: syvähaastattelussa Jesse Kalliokoski
20.02.2016RAPORTTI: Nöyrästi työskennellyt KaDy nousi voittoon
18.02.2016ENNAKKO: Leijona Futsal lauantain vieraana
14.02.2016RAPORTTI: Täpärästi takaisin voittokantaan
13.02.2016RAPORTTI: KaDylle historiallinen tappio Somerolla
12.02.2016 9.00TUPLAENNAKKO: Runkosarja kääntyy loppusuoralleen
11.02.2016Ottelusiirto: Jyväskylän derbylle uusi päivämäärä
07.02.2016RAPORTTI: Sievi vahvempi Monnarilla, KaDy jäi nollille
05.02.2016ENNAKKO: Mestarit vieraisilla
01.02.2016 15.00Lipunmyyntitempaus sunnuntain Sievi-otteluun
31.01.2016RAPORTTI: GFT-trilleristä voitto pilkuilla
29.01.2016ENNAKKO: "Maagi" ja muut cup-mestarit Monnarille
24.01.2016Futsal Cup huipentui GFT:n juhliin
23.01.2016Futsal-Cupin mestarit ratkotaan viikonloppuna
16.01.2016RAPORTTI: LeiF kepitti kohmeisen Dynamon
16.01.2016ENNAKKO: Pitkin ysitietä Leijona-luolaan
13.01.2016RAPORTTI: Ilves oli liian kova pala
13.01.2016KaDysta Ilvekseen: haastattelussa Kerkko "Georg" Huhtanen
12.01.2016ENNAKKO: Ilves keskiviikon huippuvieraana
09.01.2016 9.00U21-joukkueen Liiga-kausi paketissa
09.01.2016RAPORTTI: Dynamo haki revanssin Valkeakoskelta
09.01.2016ENNAKKO: kevätkierroksen korkkaus lauantaina Valkeakoskella
08.01.2016Madridista Monnarille, osa II - esittelyssä maalivahti Jesús Cabello
07.01.2016Kalenterit esiin - GFT-peli siirtyy sunnuntaille 31.1.!
23.12.2015KaDy U21 kävi taistelemassa Sievissä
19.12.2015RAPORTTI: KaDy haki pistepotin Vaasasta
18.12.2015ENNAKKO: Vuoden viimeinen ottelu Vaasassa
16.12.2015RAPORTTI: KaDy väänsi niukasti tärkeän voiton
15.12.2015ENNAKKO: Monnarilla keskiviikkona tamperelaisvieraita
14.12.2015KaDy U21 kävi taistelemassa Kemissä
13.12.2015MM-karsinta: Suomen tie nousi pystyyn, Serbia niukasti parempi
11.12.2015MM-karsinta: Suomi löylytti Turkkia
10.12.2015MM-karsinta: Venäjä liian vahva Suomelle
09.12.2015 9.00Mikko Kytölä haastattelussa - MM-karsinnat alkavat torstaina Turkissa
06.12.2015Nuoret gladiaattorit rouhivat Tampereella
04.12.2015RAPORTTI: Sysimustaa Sievissä
02.12.2015RAPORTTI: Alastaron synkkä ilta, KaDy laulukuoroon
01.12.2015TUPLAENNAKKO: Arki-illoissa cupia Alastarolla ja liigaa Sievissä
29.11.2015Maajoukkue vei Baltic Cupin - Kytölä ja Savolainen runkomiehinä

Näytä lisää »