SIIRTO: Zagreb-vahvistukset jatkavat Dynamossa

13.09.2010

Kampuksen Dynamo on toistaiseksi näkynyt siirtouutisissa vain lähtijöiden kautta. Pinnan alla on kuitenkin kytenyt koko ajan, ja nyt on aika julkaista ensimmäiset uudet vahvistukset. Opiskelijoiden EM-kisoissa Zagrebissa KaDy Studentsia edustaneet Jussi Kaihlajärvi, Riku Pelkonen ja Kimmo Tolvanen pelaavat Dynamossa myös alkavan sarjakauden. Kaihlajärvi ja Pelkonen siirtyvät punamustiin Futsal-Ykkösestä pudonneesta Skädämistä ja Tolvanen II divarin LPK:sta. Kolmikko on treenannut KaDy:n kanssa jo kesäkuusta asti.

 oemsiirto.jpg

(Kuva: OEM – EOM? Tuore KaDy-kolmikko Kaihlajärvi, Pelkonen ja Tolvanen komeina uuden aikakauden kynnyksellä)

Tolvasella on LPK:n lisäksi kokemusta Futsal-Liigasta ja Ykkösestä LA-VE:n riveistä. Myös maalivahdin tontilla tarvittaessa viihtyvä ”Kimble” on nöyrä ja pyyteetön joukkuepelaaja, jonka päävalmentaja Tero Kelhälä valitsi opiskelijoiden EM-kisoissa KaDy:n parhaaksi pelaajaksi. Tarkasta vasuristaan tunnettu Tolvanen upotti KaDy II:n viime vuoden II divarin finaalissa kahdella maalillaan, mutta Kelhälä ottaa vanhan pelikaverinsa avosylin vastaan.
- LPK-taustaisena pelaajana Kimmo on minulle ennestään tuttu. Jotain miehen asenteesta kertoo, että hän on ollut esikauden ahkerin treenaaja. Rauhoittavana pelaajana ja maalivahdin kokemuksellaan Kimmolle on käyttöä myös reikäpaitana. Zagrebissa hänen panoksensa oli merkittävä ennätyksellisen seitsemännen sijan saavuttamisessa, ”Kelhis” lataa faktat tiskiin.   

Vuosia Skädämiä edustanut Kaihlajärvi takoi viime kaudella Skädämin sininutussa kovat tehot 12+12, jotka oikeuttivat Ykkösen pohjoislohkon pistepörssin 12. sijaan. Lisäksi ”Kaihlis” saalisti kuusi veikkaustähteä. Keski-Suomen parketeilla entinen pikajuoksija tunnetaan paitsi tehoistaan, myös nopeudestaan ja tulisesta luonteestaan. Kelhälä kaavailee Kaihlajärvelle liigaroolia.
– Pikajuoksijan räjähtävyys on yhä tallella, mikä tekee Jussista erittäin vahvan yksi vastaan yksi -tilanteissa. Opiskelijoiden EM-kisoissa Zagrebissa Jussilla jäi vielä paljon parannettavaa taktisella puolella, mutta uskon hänen olevan valmis lokakuun alussa ensiesiintymiseen liigatasolla. Jussin tulinen potku tulee puhumaan liigassa yhtä tehokkaasti kuin Ykkösessä, ”Kelhis” tunnustaa uskonsa.

Kuten Tolvanen myös Kaihlajärvi on vasuri, mikä kertoo paljon Kelhälän vasurifetissistä. Kun yksi vasuri (Teemu Pulkkinen) lähtee pois, pitää hankkia kaksin verroin tilalle.

Pelkonen on tuoreempi skädänisti, jonka leveän selän taakse upposi Futsal-Ykkösessä säädyttömän paljon palloja, mutta syyttävä sormi kääntyy tässä tapauksessa maalinsuun sijasta jonnekin aivan muualle. KaDy-opiskelijoiden ykkösveskarin hyvät otteet EM-turnausta edeltävässä harjoituspelissä FS Ilvestä vastaan poikivat Pelkoselle myös varapaikan maajoukkueleirille. Ennakkoluuloton ”Belgi” lähtee haastamaan Niila-Ville Laitista tosissaan.
– Riku pelasi varsin mallikelpoiset EM-kisat ja on ollut todella aktiivinen kesän treeneissä, mikä on kehittänyt miestä entisestään. Olen erittäin tyytyväinen maalivahtitilanteeseemme, myhäilee Kelhälä syystäkin.

Kaihlajärven ja Pelkosen siirroissa on huomionarvoista, että he ovat ensimmäiset pelaajat, jotka siirtyvät kilpakumppani Skädämistä Dynamoon pelaamatta aikaisemmin Dynamossa. Koska KaDy:n ja Skädämin viha-rakkaussuhde on laantunut parin vuoden takaisten ylilyöntien jälkeen yhteistyö- ja ystävyyssuhteen tapaiseksi, ei paikallissiirto herättäne isompaa purnausta.

Lisää siirtouutisia on luvassa lähiaikoina.

 

Linkit:
LPK
Skädäm



16.12.2011Ennakko: KaDy II ja ryhtiliike
14.12.2011KaDy II hävisi Ristiinassa
14.12.2011Futsal tekee hyvää! KaDy ja JJK kohtaavat jälleen
13.12.2011KaDy II maakuntarajat ylittävälle matkalle Ristiinaan
09.12.2011Luovutus: KaDy II ei lähde Polvijärvelle
08.12.2011MAAJOUKKUE: Lahtinen ja J. Kytölä taas Viroon
06.12.2011RAPORTTI: KaDy ja Loiske tasasivat pisteet
05.12.2011ENNAKKO: Tervetuloa KaDy-Hirviön vastaanotolle!
04.12.2011KaDy II:n voittoputki katkesi Liikunnan riemuun
04.12.2011Ennakko: Kakkosen kärkikamppailu Monnarilla
03.12.2011RAPORTTI: KaDy:n cup-taival päättyi surkeasti
02.12.2011ENNAKKO: KaDy tavoittelee cup-pystiä - "Först skall vi koncentrera oss på att möta ESC"
02.12.2011Futsal Cupin lopputurnausottelut suorina lähetyksinä HUU.tv:n kautta!
01.12.2011JJK:n futsaltaidot testataan jälleen hyväntekeväisyyden merkeissä!
30.11.2011KaDy ja Sievi päätyivät pistejakoon
29.11.2011ENNAKKO: Dynamo kohtaa sarjajohtajan
26.11.2011KaDy II pieksi LPK:n
25.11.2011Ennakko: KaDy II ja LPK iskevät yhteen
24.11.2011FUTSAL CUP: KaDy:lle mielenkiintoinen välierävastus
21.11.2011Pelaaja-valmentaja Huhtanen pettynyt GFT-tappioon
20.11.2011RAPORTTI: KaDy hävisi Espoossa
20.11.2011KaDy II nousi voittoon viime hetkillä
19.11.2011 15.30ENNAKKO: KaDy matkaa viime kauden välierävastustajansa vieraaksi
19.11.2011Ennakko: KaDy II maksamaan kalavelkoja Feeniksille
19.11.2011KaDy:n tuore hankinta heti maajoukkue-ehdokasleirille
19.11.2011KaDy hurvitteli neljän joukkoon Futsal Cupissa!
18.11.2011KaDy järjestää opiskelijoiden futsalin SM-kisat myös vuonna 2012
17.11.2011ENNAKKO: Cup jatkuu kotiottelulla
13.11.2011KaDy II:lla riehakas isänpäivä Savossa
12.11.2011 17.15KaDy voittoputkessa!
12.11.2011Ennakko: KaDy II isänpäivänä Varkauteen
11.11.2011ENNAKKO: KaDy saa vieraaksi TP-Kaarlen
11.11.2011BLOGI: KaDy:n katsojakysely lokakuussa 2011 - katsojat esittävät, seura vastaa
10.11.2011Futsal Cupin puolivälierä KaDy - AS Moon perjantaina 18.11. Monnarilla
09.11.2011KaDy:lle vastaan AS Moon Futsal Cupin puolivälierissä
08.11.2011KaDy murskavoitolla jatkoon cupissa - debytantti Hosio ilmiliekeissä
08.11.2011SIIRTO: Iso kala Dynamon haaviin!
07.11.2011ENNAKKO: KaDy kohtaa Valon cupissa
05.11.2011Oulun taikaa - Dynamo koulutti Tervareita!
05.11.2011KaDy II ronskiin avausvoittoon
03.11.2011ENNAKKO: KaDy kohtaa Tervarit Oulussa
03.11.2011Ennakko: KaDy II hakee avausvoittoa
02.11.2011Kapteeni Kytölä leikkaukseen
29.10.2011 21.37Jalkapallossa pronssia Jyväskylään - onnea JJK!
29.10.2011 19.06Raportti ja tilastot: SoFo-KaDy 2-7
29.10.2011 19.02Dynamo haki pisteet sarjanousijalta!
29.10.2011 19.00KaDy II avasi umpisurkeasti
29.10.2011Ennakko: uusi ja uljas Kakkonen käynnistyy
28.10.2011ENNAKKO: KaDy kohtaa SoFo:n vieraissa
26.10.2011Futsal cup: KaDy II kaatui saappaat jalassa
23.10.2011Futsal cup: Suomen mestarit KaDy II:n vieraaksi!
23.10.2011MM-alkukarsinta: J.Kytölä maalasi Viro-voitossa
21.10.2011MM-alkukarsinta: Turkki pieksi Suomen
20.10.2011MM-alkukarsinta: Suomi avasi tasapelillä - M. Kytölä loukkaantui
19.10.2011Kytölät ja Lahtinen Viroon tositarkoituksella
17.10.2011Futsal Cupin 3. kierros arvottu - KaDy kohtaa Mäntän Valon
16.10.2011Dynamo murskasi PP-70:n Futsal Cupissa
16.10.2011MAAJOUKKUE: J.Kytölän kommentit Huuhkaja-TV:ssä
15.10.2011ENNAKKO: KaDy aloittaa Futsal cupissa
13.10.2011MAAJOUKKUE: Suomelle tasapeli ja tappio
11.10.2011MAAJOUKKUE: KaDy-kolmikko Slovakiaan
08.10.2011RAPORTTI: Dynamo voittoon Valkeakoskella!
07.10.2011ENNAKKO: Härkäviikko huipentuu Valkeakoskella
05.10.2011RAPORTTI: KaDy:lle avausvoitto!
05.10.2011BLOGI: Kaudenavausfiilistely
04.10.2011ENNAKKO: Opiskelijaderby on käsillä!
02.10.2011RAPORTTI: KaDy tehoton Porissa
01.10.2011Tuhlaajapojille tappio liiga-avauksessa
30.09.2011ENNAKKO: Dynamo aloittaa liigakauden Porissa
30.09.2011KAUSIENNAKKO: KaDy liigakauteen yhtenä suosikeista
29.09.2011Pelaajakortit uusittu!
27.09.2011KaDy:lle kaksi vahvistusta
25.09.2011KaDy harjoitusturnauksen voittoon
23.09.2011Ilves vei Supercupin niukasti
19.09.2011Nyt polttaa: kausikortit myynnissä!
19.09.2011Kausi käyntiin Supercupin finaalilla!
18.09.2011Voitto ja tasapeli Sievin turnauksesta
17.09.2011Skädäm kaatui ensimmäisessä harjoitusottelussa
16.09.2011Futsal cup: Huh, mikä arpaonni - Ilves piinaa KaDy-leiriä!
15.09.2011Kapteenistossa ei muutoksia
14.09.2011KaDy:lla viikonloppuna neljä harjoitusottelua
12.09.2011KaDy-nelikenttä taas maajoukkueleirille
10.09.2011KaDy hankki maalintekovoimaa
05.09.2011Belgia vahvempi toisessa osassa - Lahtinen debytoi
04.09.2011Suomi tasapeliin Belgiassa - M. Kytölä iski kahdesti
31.08.2011Blogi: Koutsin korneri, osa III
30.08.2011KaDy-kolmikko Belgiaan
27.08.2011OHO! Neljä KaDy:n pelaajaa maajoukkueleirille
22.08.2011Kelhälä jatkaa KaDy:n peräsimessä
13.08.2011Kalenterit uudelleen esiin - KaDy:n kotipelien lopulliset alkamisajat lyöty lukkoon!
13.08.2011KaDy:n opiskelijoukkueella hienot EM-kisat - OHO! Katso kuvat!
24.07.2011Statistics: KaDy Students top scorers in EUC Futsal 2011
24.07.2011KaDy Students for a 7th place finish
23.07.2011A disappointing match and result
23.07.2011Pics or didn't happen - photos from Tampere
22.07.2011Close but no cigar - Valencia won with a last-gasp goal
22.07.2011LIVE STREAM TODAY at 18:30! KaDy Students vs. Valencia
21.07.2011Epic victory for selfless KaDy Students
20.07.2011Free-scoring KaDy Students proceed to 2nd knockout round
19.07.2011Interview: coach Kelhälä on the first knockout round and the tournament so far

Näytä lisää »