ENNAKKO: KaDy:n kultajuna puksuttaa viimeiselle etapille

04.04.2012
KaDy:n ”hopeat kullaksi” –projektin viimeinen vaihe käynnistyy lauantaina 7.4. klo 15 Tampereen Spiral-hallilla, jossa KaDy-Hirviö ottaa yhteen Ilves FS:n kanssa. Kyseessä on toisinto viime vuoden finaalisarjasta, jolloin Ilves jyräsi mestaruuteen otteluvoitoin 3-0. Pyttyä pääsee tänäkin vuonna nostelemaan kolmella voitolla. Monnarilla pelataan maanantaina 9.4. klo 15 ja tarvittaessa lauantaina 14.4. klo 14.

kadyilves.jpg

Tuplasti hallitseva Suomen mestari ja Futsal cupin voittaja Ilves lähtee runkosarjan voittonsa ja pokaalintäyteisen lähihistoriansa vuoksi finaaliin taas suosikin asemasta, mutta Dynamo on ottanut niin monta askelta eteenpäin kalenterikierron aikana, ettei olisi suurikaan yllätys, jos mestari vaihtuisi. Dynamon materiaali on nyt leveämpi ja miehistö kovakuntoisempi, rutinoituneempi ja taktisesti kyvykkäämpi kuin koskaan.

Historiallinen ekskursio

Runkosarjassa KaDy:n ja Ilveksen kohtaamiset päättyivät kotivoittoihin. KaDy kaatoi tupsukorvat 28.12. Monnarilla 7-5, ja Ilves korjasi potin 10.3. Spiralilla 2-0. Punamustasta näkökulmasta jälkimmäinenkin ottelu oli rohkaiseva, sillä vain epäonninen viimeistely esti oivallisesti esiintyneen Dynamon voiton.

kadyhirvi.bmpIlves ja Spiral-halli on ollut KaDy:lle masentava yhdistelmä: KaDy on voittanut Ilveksen siellä vain kerran virallisessa ottelussa, ja sekin tapahtui syksyllä 2009. Sen jälkeen Spiralilla on käyty häviämässä Ilvekselle kuudesti: kahdesti runkosarjassa, kahdesti finaaleissa, kerran Supercupissa ja Futsal cupissa. Mestariksi nouseminen edellyttää siis Spiral-peikon karkottamista.



(Kuva: Mikä on KaDy-Hirviön ontologinen status? Siinäpä vasta pääsiäispähkinä purtavaksi!)      

Ilveksen tie finaaliin on ollut tappioton joskaan ei vaivaton. Mad Max kaatui puolivälierissä helposti suoraan kahdessa ottelussa, mutta Tervarit laittoi välierissä kissapedon tiukoille pakottaen sen rankkarikisaan ja jatkoajalle, jotka tupsukorvat kuitenkin rutiinillaan klaarasivat. KaDy puolestaan joutui yllättäen tahkoamaan puolivälierissä täydet kolme ottelua TP-Kaarlea vastaan, mutta kukisti Sievi Futsalin välierissä suoraan kahdessa todella kovassa kamppailussa.

Tähtiä joka puolella kenttää   

KaDy:n terveystilanne on finaalien alla melko hyvä, sillä pitkään sivussa olleen Jussi Kaihlajärven lisäksi vain Mikko Takalan pelaaminen on epävarmaa. Ilves puolestaan tuskailee runkosarjan pistepörssin voittaneen Timur Inapshban pelikunnon kanssa. Mahdollisista poissaoloista huolimatta molemmilla joukkueilla riittää kokoonpanossa leveyttä kahden tasokkaan ja ratkaisukykyisen kentällisen verran.

nippe-pelaajakortti.jpgMielenkiintoinen taistelupari löytyy maalinsuulta, missä KaDy:n nuori ja ennakkoluuloton Niila-Villa Laitinen haastaa maajoukkueen ja Ilveksen kaksikon Tuomas Kallioisen ja Juha Ojanperän. Ilveksen ykköskenttä JP Torvinen, Joni Pakola, Antti Teittinen ja Inapshba on valtakunnan tehokkain, mutta KaDy:n vahva puolustus on valmis haasteeseen Jukka Kytölän ja Kimmo Tolvasen johdolla. Kentällä vilistää pitkälti toistakymmentä maajoukkuerinkiin kuuluvaa pelaajaa, joten laatukriteerit täyttynevät kirkkaasti.

(Kuva: Nippe Laitinen, Futsal-Liigan nollapeliputkiennätyksen haltija)

Päävalmentajalta

KaDy:n päävalmentaja Tero Kelhälä (kuvassa) tietää vastustajan vahvuudet.
- Ilveksen joukkuepuolustaminen herättää kunnioitusta ja he pelaavat taktisesti viisaasti johtoasemassa. Lisäksi heiltä löytyy useita kliinisiä viimeistelijöitä, jotka ovat ratkaisun hetkillä tärkeitä joukkueelle kuin joukkueelle.

kelhala_tero_img_4970.jpgKelhälän mukaan KaDy on nyt paljon valmiimpi finaaleihin kuin vuosi sitten.
- Viime vuonna Ilves juoksi meiltä jalat alta finaalisarjassa, mutta nyt olemme valmiita kovatempoiseen otteluun. Joukkueemme lähtee erittäin nälkäisenä tulevaan finaalisarjaan. Finaalisarjan pelit tulevat varmasti olemaan kansallisesti kovatasoisia. Sen lisäksi uskon niiden olevan vähämaalisia mutta silti tapahtumarikkaita. Molemmat joukkueet varmasti hyötyvät kotikentästään ja tietävät toistensa pelikirjan vahvuudet ja heikkoudet,
"Kelhis" virittyy futuuriin.

Aikataulut

Katso finaalien aikataulut täältä. Kolme voittoa siis vaaditaan, ennen kuin pokaali voi komistaa KaDy:n presidentti Vaari Ruuskan pyökkistä kirjahyllyä.

Tervetuloa kannustamaan KaDy-Hirviö kultaan! Lisäännytään ja täytetään Monnari!

Liput

Aikuiset: 9 €
- Opiskelijat, työttömät, varusmiehet, eläkeläiset ja 10–18-vuotiaat: 5 €
- Alle 10-vuotiailla ilmainen sisäänpääsy

- Kausikortilla: 4/2 € (alempi hinta, jos on kausikortin lisäksi näyttää alennukseen oikeuttava todistus, esim. opiskelijakortti)

Huom. maksu vain käteisellä.






26.05.2012KaDy:n palkitut ja pelaajakuvaukset
25.05.2012Kausikatsaus: KaDy vuoli taas hopeaa
05.05.2012KaDy II:n toiminta loppuu
29.04.2012OSM: KaDy:n opiskelijoille kolmas peräkkäinen mestaruus
29.04.2012Futsal-gaala: J. Kytölä palkintosateessa!
29.04.2012OSM Futsal: KaDy tappioitta välieriin
20.04.2012KaDy:n ottelut opiskelijoiden SM-kisoissa
14.04.2012RAPORTTI: KaDy:n johto taittui tappioksi: Ilveksestä mestari
14.04.2012Vinkki etäkannattajille: Huuhkaja-tv näyttää ottelun!
13.04.2012KaDy pyytää yleisöä saapumaan lauantaina hyvissä ajoin paikalle
12.04.2012 19.15ENNAKKO: Viimeinen kotipeli
12.04.2012Katso komeat kuvat maanantain kotivoitosta! Lauantaita odotellessa...
12.04.2012Huuhkaja-tv:ssä 3. finaalin maalikimara
12.04.2012RAPORTTI: Ilves tyly isäntä
10.04.2012ENNAKKO: Spiral-peikon kimppuun!
09.04.2012Myös Huuhkaja-tv:llä kooste toisesta finaalista
09.04.2012Maalikooste finaalista: elä riemunhetket uudestaan!
09.04.2012RAPORTTI: KaDy tasoitti voitot - hui mikä pääsiäisrieha!
09.04.2012Huuhkaja-tv näyttää iltapäivän finaalin!
08.04.2012ENNAKKO: Finaalisarja jatkuu maanantaina Monnarilla!
07.04.2012Katso 1. finaalin maalit!
07.04.2012RAPORTTI: Ilves vei ensimmäisen osan - tiukkaa oli!
06.04.2012Lauantain tv-vinkki: KaDy Peliuutisissa!
04.04.2012ENNAKKO: KaDy:n kultajuna puksuttaa viimeiselle etapille
03.04.2012OHO, mitä tapahtuu KaDy:n facebook-sivulla?!
02.04.2012Kalenterit esiin: finaalien aikataulut lyöty lukkoon!
01.04.2012RAPORTTI: Dynamo finaaliin!
01.04.2012KaDy:n FB-sivuilla otteluseuranta Sievistä!
01.04.2012KaDy pahasti vajaamiehisenä Sieviin
31.03.2012Huuhkaja-tv:ssä parhaat palat päivän ottelusta
31.03.2012RAPORTTI: Dynamolle ensimmäinen erävoitto
29.03.2012BLOGI: Ainoa mittari - katsaus runkosarjan yleisömääriin
29.03.2012ENNAKKO: Panokset kovenevat viikonloppuna
28.03.2012RAPORTTI: Dynamo ryminällä välieriin!
26.03.2012ENNAKKO: Kolmas ja ratkaiseva voimainkoitos keskiviikkona!
25.03.2012RAPORTTI: TP-Kaarle yllätysvoittoon Dynamosta
24.03.2012RAPORTTI: KaDy teki tarvittavan ensimmäisessä puolivälierässä
22.03.2012ENNAKKO: Jalometallinhuuhdonta alkaa lauantaina!
19.03.2012HUOM! Lauantain puolivälierä jo kahdelta!
18.03.2012Pudotuspelien lippujen hinnat
18.03.2012Puolivälierät: KaDy:lle vastaan Kaarle
17.03.2012RAPORTTI: KaDy jyräsi ohi TPK:n runkosarjan päätöksessä
14.03.2012Huuhkaja.tv:n kooste ottelusta Ilves FS - KaDy
13.03.2012ENNAKKO: Runkosarja huipentuu Hirviöluolassa!
12.03.2012Koko joukkueella huippufutsalia seuraamaan!
10.03.2012RAPORTTI: KaDy Tampereella - kun mistään ei mene sisään
07.03.2012ENNAKKO: Kissapedon luolaan isoin panoksin
03.03.2012RAPORTTI: Pistesaalis irtosi hankalan kautta
01.03.2012Maltsin palaa Dynamoon - tässäkö kevään jokerikortti?
01.03.2012Kutsu opiskelijoiden futsalin SM-kisoihin 2012
29.02.2012ENNAKKO: Ärsytetty KaDy Sääksjärvelle
25.02.2012RAPORTTI: Sievi Futsal rikkoi KaDy:n kotitaian
23.02.2012ENNAKKO: Nyt ei sievistellä!
22.02.2012Kalenterit esiin: KaDy:n ensimmäinen puolivälierä Monnarilla la 24.3.!
21.02.2012KaDy ja Happee tarjoilevat superlauantain - kausikortilla sisään molempiin huippumatseihin!
19.02.2012KaDy sarjassa tukevasti kakkosena
18.02.2012RAPORTTI: KaDy-Hirviön voittomarssi jatkuu - GFT nöyrtyi Monnarilla!
16.02.2012Siirtoikkuna sulkeutui: Mäkiniemi lainalle Skädämiin
16.02.2012ENNAKKO: Lauantai-illan futsalhuumaa!
11.02.2012RAPORTTI: Voittoputki jatkui Kokkolassa!
10.02.2012ENNAKKO: Ei kompromisseja Kokkolassa
05.02.2012Maalikooste: KaDy-Tervarit 3-2 (1-0)!
04.02.2012RAPORTTI: Dynamo kiri upeaan voittoon!
03.02.2012ENNAKKO: Rikkooko Tervarit KaDy:n uskomattoman nollaputken?
02.02.2012Futsalin EM-kisat käynnissä Kroatiassa
29.01.2012KaDy II:n kausi päättyi kuraisaan selkäsaunaan
29.01.2012Maalikooste by Styntty Channel: ACE-KaDy 0-2 (0-1)
29.01.2012RAPORTTI: Dynamo rutiinivoittoon ACE:sta - Laitinen piti jälleen maalin puhtaana!
28.01.2012RAPORTTI: Punamustaa ylivoimaa Monnarilla! KaDy murskasi SoFo:n
27.01.2012Ennakko: Vielä kerran, KaDy II!
26.01.2012ENNAKKO: Tuplaviikonloppu sarjanousijoiden seurassa!
26.01.2012Maajoukkue: Romania vei toisenkin ystävyysottelun - Tomi ja Jukka jumissa Bukarestissa
24.01.2012Maajoukkue: Romania vei voiton viime hetken maalilla
24.01.2012Liketä KaDy Futsalia facebookissa!
21.01.2012KaDy II voitti trillerin - Roisto pääosassa
21.01.2012RAPORTTI: KaDy selvään voittoon - Laitinen piti nollan!
20.01.2012Ennakko: KaDy II mittaa LPK:n nousukunnon
19.01.2012ENNAKKO: Kaatuuko Mad Max toistamiseen tällä kaudella?
17.01.2012Maajoukkue: Lahtinen ja J.Kytölä Romaniaan
15.01.2012Feeniks otti revanssin KaDy II:sta
14.01.2012Ennakko: KaDy II:n pelit jatkuvat
14.01.2012KaDy:n vahvat puoliaikojen alut PoPa:n turma
12.01.2012ENNAKKO: Kalenterivuoden ensimmäinen vieras on PoPa!
11.01.2012Neula ja lankaa esiin - KaDy-haalarimerkit ovat täällä!
07.01.2012RAPORTTI: Turussa tunteet kuumina mutta pisteet sopuisasti jakoon
06.01.2012KaDy ja TPK tasasivat pisteet Turussa
04.01.2012KaDy mukaan LiikuntaLaturin vetämiseen!
03.01.2012ENNAKKO: Joulun pyhät päätökseen Turun Samppalinnassa
31.12.2011Maalikooste KaDy-JJK -hyväntekeväisyysottelusta
29.12.2011Maalikooste eilisestä Ilves-voitosta
28.12.2011RAPORTTI: KaDy kaatoi Ilveksen futsaljännärissä!
27.12.2011TUNNUSTA PUNAMUSTAA! KaDy-kaulaliina lämmittää kehoa ja mieltä
26.12.2011ENNAKKO: Nyt sulaa kinkku - Ilves KaDy-Hirviön vuoden viimeinen vieras!
24.12.2011TOIVOTUS: Ihan ok joulua!
23.12.2011KaDy:n kannatusbiisi julkistettu!
22.12.2011KaDy-JJK: katso kuvat!
20.12.2011Futsal teki hyvää! KaDy ja JJK kohtasivat, Roosa Nauha voitti
19.12.2011Huuhkaja-tv: Katso Tomin ja Jukan maajoukkuemaalit!
18.12.2011Suomi kaatoi Viron: KaDy-kaksikko hurjana!
17.12.2011KaDy II löysäillenkin voittoon

Näytä lisää »