TMC Tbilisi (GEO) - KaDy (5 - 1)
Aika:
6.10.2018 19:00 Dynamon taival UEFA:n futsalin Mestarien Liigassa päättyi kolmanteen tappioon ja kuutoslohkon jumbosijaan. Lauantai-illan vastustaja, Georgian mestari TMC Tbilisi oli suomalaisten lailla hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan, joten viimeisessä ottelussa oli panoksena enää kunnia, lohkon kolmossija ja UEFA:n maapisteitä tulevien vuosien arvontoja varten. Kuten torstaisessa Aktobe-ottelussakin, KaDy aloitti pelin todella vahvasti luoden muutaman maalipaikan ennen ensimmäistäkään georgialaisten hyökkäystä. 7. minuutilla Tbilisin nopea hyökkäys kuitenkin tuotti johto-osuman: Teimurazi Ekizashvili liukui pallon takatolpalta oikea-aikaisesti maaliin. KaDyn ainokaisesta vastannut Mikko Kytölä pääsi muutamaankin otteeseen pyssyttämään kunnolla ja ylärimakin paukahti kahdesti TMC Tbilisin maalia vartioineen Pkhakadzen takana. Puoliajan keskivaiheilla Dynamon peli oli sekavaa ja heikkoa, mutta aikalisän jälkeen jyväskyläläiset saivat hyvän vaihteen päälle. Puoliajan viimeiset minuutit olivatkin parasta Euro-Dynamoa tähän asti. Kapteeni Mikko Kytölä tasoitti laukomalla Jani Korpelan upean, pitkän diagonaalikaaripallon verkkoon. KaDy jatkoi hurmiossa luoden paikkoja liukuhihnalta; viimeisellä minuutilla Kytölä laukoi kahdesti ylärimaan hienojen syöttösommitelmien päätteeksi. Pukukoppiin mentiin 1–1-tasalukemissa. Myös Tero Intala meinasi päästä tyrkkäämään palloa maaliin, mutta ei onnistumista tällä kertaa. Avauspuolikkaan jälkeen suomalaisjohto ei olisi ollut vääryys, mutta toinen puoliaika oli tasainen. Maalinteossa onnistui kuitenkin vain Tbilisi: pallonriistosta, blokista ja vastahyökkäyksistä georgialaiset siirtyivät nopeasti 3–1-johtoon. KaDy pyöritti ottelun loppupuolella minuuttikaupalla ylivoimakuviota, mutta tuloksetta. Arash Muridiyazd sai parhaat paikat, mutta hän laukoi takatolpalta niukasti ohi kaksi kertaa. Sitä vastoin Tbilisi osui kahdesti tyhjään KaDy-maaliin, joten tasaisista kenttätapahtumista huolimatta loppulukemiksi jäi rumasti 5–1. Kuin alleviivatakseen Dynamon huonoa onnea viimeistelyssä Sergei Korsunov ja Mikko Takala saivat molemmat pallon tolppaan vielä päätösminuutilla samasta hyökkäyksestä. KaDyn ensimmäisen Mestarien Liiga –visiitin saldoksi jäi siis lopulta kolme selvää voittoa Itävallan Preliminary Roundilta ja kolme selvää tappiota Kroatian Main Roundilta. 16 parhaan joukkoon lohkosta etenee vain lohkovoittaja, joka ratkesi myöhäisillan ottelussa isäntäjoukkue Novo Vrijeme Makarskan (CRO) ja MFK Aktoben (KAZ) välillä. Isännät voittivat Aktoben 4–3 (2–1) ja jatkavat fanaattisen kotiyleisön iloksi Elite Roundille. KaDyn päävalmentaja Vasko Vujović oli hyvin pettynyt ottelun jälkeen. ”Sama tulos jokaisesta pelistä, vaikka enemmän oli mahdollisuus saada. Monilla pelaajistamme ei ole kokemusta tämäntasoisista otteluista; tämä oli meille kaikille hyvä oppitunti siitä, mitä tällä tasolla pelaaminen oikeasti tarkoittaa. Pieni tulipalon alku voi polttaa suuren metsän, ja näin meille kävi jokaisessa kolmessa ottelussa. Pienet yksityiskohdat, taito, huolellisuus ja osaaminen niissä ratkaisevat.” ”Mutta aurinko nousee huomennakin, ja me aloitamme kotiin päästyämme huolellisen valmistautumisen ensi viikon liigapeleihin”, Vujović päättää. KaDyn kokeneelle kapteenille Mikko Kytölälle pettymys oli käsinkosketeltava. “Odotimme tästä viimeisestä pelistä hyvää suoritusta ja tulosta eli voittoa. Ensimmäisen puoliajan jälkeen uskoimme ilman muuta voittoon. Toinen puoliaika ei kuitenkaan mennyt meidän käsikirjoituksemme mukaan. Emme saaneet muutettua hyviä maalipaikkojamme johtomaaliksi, ja niinpä vastustaja rokotti puun takaa meitä parista virheestämme. Lukemat 5–1 eivät sinällään kerro mitään ottelusta”, kahdesti ylärimaan laukonut Kytölä sanoo. ”Mutta juuri tällaista on futsal”, kapteeni päättää. Lisää ottelukuvia KaDyn Facebook-sivun kuvagalleriassa. KaDyn joukkue taustoineen lähtee kotimatkalle Makarskasta sunnuntaina aamuyöllä klo 3:05 paikallista aikaa. Seuraava ottelula 13.10. klo 13.30 Monnari |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 06:14 | Ekizashvili Teimurazi | Vastustaja |
1 - 1 | 16:47 | Kytölä Mikko | Korpela Jani |
2 - 1 | 25:29 | Kekelia Vakhtang | Vastustaja |
3 - 1 | 26:23 | Ekizashvili Teimurazi | Vastustaja |
4 - 1 | 38:51 | Kurdadze Giorgi | Ei syöttäjää |
5 - 1 | 39:25 | Jvarashvili Vakhtangi | Ei syöttäjää |
Aika | Varoitettu pelaaja | Varoitus |
---|---|---|
00:00 | Kekelia Vakhtang | Keltainen |
Aika | Ulos | Sisään |
---|
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
1 | Laitinen Niila-Ville
| Maalivahdit |
4 | Radin Kristijan | Kenttäpelaajat |
8 | Korpela Jani | Kenttäpelaajat |
9 | Muridiyazd Arash | Kenttäpelaajat |
10 | Korsunov Sergei
| Kenttäpelaajat |
11 | Kytölä Mikko
| Kenttäpelaajat |
13 | Takala Mikko | Kenttäpelaajat |
14 | Salpakari Verneri | Kenttäpelaajat |
15 | Vidaković Nikola | Kenttäpelaajat |
17 | Intala Tero
| Kenttäpelaajat |
20 | Valkama Joona | Kenttäpelaajat |
30 | Savolainen Juha-Matti
| Maalivahdit |