KaDy - Leijona Futsal (2 - 1)
Aika:
30.9.2018 16:00 Pitkään ja hartaasti odotettu Futsal-kausi saatiin vihdoin käyntiin myös Jyväskylässä, kun viime ajoilta hyvinkin tutuksi tullut Leijona Futsal saapui jälleen vieraaksi Monnarille. Joukkueethan kohtasivat pari viikkoa takaperin Super Cupin finaaliottelussa, jonka Dynamo vei nimiinsä 5-2. EnnakkoasetelmatMolemmat joukkueet vahvistivat rivejään viime kaudesta muutamalla täsmähankinnalla. Leijonan puolelta kovimmat kiinnitykset olivat mm. maajoukkuevahti Kasper Kangas ja Ilveksestä kaapattu Juhana Jyrkiäinen. Muuten Leijonan ydintiimi on pysynyt hyvin kasassa, ja tästä osoituksena joukkue nappasi viikko sitten lauantaina pelatun Liittocupin finaalin nimiinsä Ilvestä vastaan lukemin 7-2. Maalintekovoimaa vierailta ei siis puutu, joten KaDy saa olla tarkkana mm. Jussi Nyströmin, Juhana Jyrkiäisen, Dusan Milojevićin sekä Jovan Stankovićin kaltaisten tykkien kanssa.
Mikä ratkaisiKaDyn hermokontrolli. Pelin toisella puoliskolla rikkeitä jäi puhaltamatta
Kauden avausmaalia päästiin tuulettamaan kuitenkin jo ensimmäisen erän puolessa välissä, kun Tero Intala katkaisi upeasti vastustajan syötön, nappasi pallon itselleen ja pommitti sen varmasti takayläkulmaan kaatuessaan. Intala pelasi muutenkin hienon pelin niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä. Myös Jani Korpela napsi omassa päässä palloa pois vastustajalta ja käänsi niistä nopeita vastahyökkäyksiä. Nopeuttaan ja pallonhallintataitojaan Bimbon lisäksi väläytteli Serbian maajoukkuekomennukselta takaisin saatu Kiki Radin. Kolmikko Radin-Kytölä-Korpela ihastuttikin kotiyleisöä hetkittäin upeilla sommitelmillaan, joka päättyi maaliin vasta toisen puoliajan loppuhetkillä Radinin toimesta.
KaDylla on edessään melkoinen härkäviikko, sillä joukkue matkustaa tiistaina Kroatiaan Mestareiden Liigan Main Roundille. Neljän joukkueen lohkossa vastaan asettuvat hallitsevat mestarit Kroatiasta ja Georgiasta sekä Kazakstanin huippukova hopeajoukkue Aktobe. Palkintona on paikka 16 parhaan joukossa. – Ei ollut hyvä peli. Pelimme oli hieman hämmentynyttä, emmekä osanneet rauhoittaa sitä. Puolustuspäässä osalla pelaajista oli huono päivä. Tärkeintä on kuitenkin, että voitimme ja saimme pisteet kotiin. Oli odotettavissa, että alussa on hankalia pelejä – ja viime kauden finalistit ovat tietenkin vaikea vastustaja. – Leijona oli tänään valmiimpi kuin syyskuussa Super Cupissa, ja erona siihen mukana oli Juhana Jyrkiäinen. Leijona on suunnilleen sama joukkue kuin keväälläkin, ja mukaan tullut Jyrkiäinen on hyvä pelaaja. Meillä taas on ollut paljon muutoksia, joten tulokseen on tietenkin oltava tyytyväinen. – Seuraavaksi pelaamme Kroatiassa Mestareiden liigan Main Round -turnauksessa. Menemme pelaamaan rohkeasti emmekä tietenkään häviämään. Hermoilemaan ja kiukkuilemaan sinne ei kannata mennä, vaikka tulisi tappioitakin, koska olemme joukkueena uusi. Mutta jos huomaamme tilaisuuden, käytämme sen. Yleisöä: 252 Palkitut KaDy: Juha-Matti Savolainen |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 09:48 | Intala Tero | Radin Kristijan |
2 - 0 | 35:51 | Radin Kristijan | Kytölä Mikko |
2 - 1 | 38:16 | Jyrkiäinen Juhana | Milojevic Dusan |
Aika | Varoitettu pelaaja | Varoitus |
---|---|---|
00:00 | Korsunov Sergei | Keltainen |
Aika | Ulos | Sisään |
---|
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
4 | Radin Kristijan | Kenttäpelaajat |
8 | Korpela Jani | Kenttäpelaajat |
9 | Muridiyazd Arash | Kenttäpelaajat |
10 | Korsunov Sergei
| Kenttäpelaajat |
11 | Kytölä Mikko
| Kenttäpelaajat |
13 | Takala Mikko | Kenttäpelaajat |
14 | Salpakari Verneri | Kenttäpelaajat |
15 | Vidaković Nikola | Kenttäpelaajat |
17 | Intala Tero
| Kenttäpelaajat |
20 | Valkama Joona | Kenttäpelaajat |
22 | Heikkilä Tuomas
| Maalivahdit |
30 | Savolainen Juha-Matti
| Maalivahdit |