GFT - KaDy (4 - 3)
Aika:
23.2.2019 16:00 Futsal-liigan kärkikamppailu käytiin lauantaina Espoossa, kun kotijoukkue GFT sai vastaansa sarjakärki Kampuksen Dynamon. Jyväskyläläisillä oli jälleen mahdollisuus varmistaa runkosarjan voitto varsinaisella peliajalla, toiseksi viimeisellä sarjakierroksella. Espoon Kultaiset ovat löytäneet helmikuussa hyvän pelivireen ja pääsivät kärkikamppailuun parhaalla mahdollisella miehistöllä. Kahden viikon takaisesta tuplaviikonlopusta Sievi FS:a ja JoSePaa vastaan kotijoukkueella oli alla suurinumeroiset voitot. KaDyn kone puolestaan on yskähdellyt hieman viime peleissä, sillä vieraat ottivat takkiinsa niin Sievi FS:a kuin Leijona FS:lta viime viikonlopun Final4-turnauksessa. Espoolaisten tiedossa oli myös hyvin kuinka KaDy pysäytetään, sillä GFT oli ainoana joukkueena pystynyt jättämään dynamolaiset ilman pisteitä syyskauden kohtaamisessa Jyväskylässä.
Ensimmäinen jakso alkoi tasaisesti molempien rakennellessa hyviä tilanteita vuorotahtiin. Maalivahdit Antti Koivumäki ja Juha-Matti Savolainen kuitenkin hoitelivat omat tonttinsa hyvin. Maalien makuun päästiin ensimmäisen jakson puolenvälin jälkeen. Ensin kotijoukkueen illan hahmona häärinyt Antti Arvola ohitti Savolaisen ottelun 13. minuuutilla. Sergei Korsunov tasoitti lukemat hetkeä myöhemmin, ja Jani Korpela vei vieraat 1-2 johtoon melkein heti seuraavasta tilanteesta. Hattutempun viimeistellyt Arvola iski kuitenkin kotijoukkueelle kaksi maalia vielä jakson loppuhetkillä, joten puoliajalle lähdettiin GFT:n 3-2 johdossa. ![]() Antti Koivumäki torjui kadylaisten lähentelyt (kuva Siiri Perälä)
Toista jaksoa mentiin pitkästi ilman suurempia draamankaaria. GFT puolusti hyvin ja piti dynamolaiset poissa maalinedustalta. Jani Korpela ja Newton Jr. pääsivät kolisuttelemaan tolppia muutamaan kertaan, mutta tuloksetta. Niko Stenholmin napauttaessa taululle 4-2 lukemat, näytti dynamolaisten tappioputki saavan jälleen jatkoa. Vierailla ei tuntunut olevan keinoja murtautua espoolaisten tiukan puolustuksen läpi millään, ja loppukiri jäi melko laimeaksi. Newton Jr. unohdettiin hetkeksi yksin maalinedustalle, ja mies kavensikin tilanteeksi 4-3 nelisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Näihin lukemiin kuitenkin jäätiin KaDyn lentävästä maalivahdista huolimatta. Tilanne sarjakärjessä tiivistyy viimeisillä hetkillä. KaDyn sarjajohto pysyy edelleen (51 p.) GFT:n kaventaessa johdon 6 pisteeseen. Yhden ottelun vähemmän pelannut Leijona FS jatkaa kolmantena 42 pisteellä. KaDy pelaa runkosarjan viimeisen ottelun kotiluolassaan Monnarilla lauantaina 9.3.2019 klo 16 SoVoa vastaan. Palkitut pelaajatGFT:n paras: Antti Arvola KaDyn paras: Jani Korpela Seuraava ottelula 9.3. klo 16.00 KaDy - SoVo Alla olevien tilastojen lisäksi myös GFT:n Matias Marjander sai ottelussa varoituksen. |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 12:36 | Antti Arvola | Lasse Saari |
1 - 1 | 13:41 | Korsunov Sergei | de Souza Queiroz Jr Newton |
1 - 2 | 14:54 | Korpela Jani | Kytölä Mikko |
2 - 2 | 15:19 | Antti Arvola | Lasse Saari |
3 - 2 | 17:18 | Antti Arvola | Niko Stenholm |
4 - 2 | 27:42 | Niko Stenholm | Antti Arvola |
4 - 3 | 35:20 | de Souza Queiroz Jr Newton | Korsunov Sergei |
Aika | Varoitettu pelaaja | Varoitus |
---|---|---|
20:00 | de Souza Queiroz Jr Newton | Keltainen |
22:00 | Lasse Saari | Keltainen |
Aika | Ulos | Sisään |
---|
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
1 | Laitinen Niila-Ville
| Maalivahdit |
4 | Radin Kristijan | Kenttäpelaajat |
8 | Korpela Jani | Kenttäpelaajat |
9 | Muridiyazd Arash | Kenttäpelaajat |
10 | Korsunov Sergei
| Kenttäpelaajat |
11 | Kytölä Mikko
| Kenttäpelaajat |
12 | de Souza Queiroz Jr Newton | Kenttäpelaajat |
20 | Valkama Joona | Kenttäpelaajat |
21 | Hoppula Hermanni | Kenttäpelaajat |
30 | Savolainen Juha-Matti
| Maalivahdit |