ENNAKKO: PP-70 - KaDy perjantaina

03.01.2018

Pelit jatkuvat PP-70:n vieraana

Alkaa olla aika heittää kuusi pihalle ja jatkaa Futsal-Liigan aktiivimallimaisen intensiivistä seuraamista kolmen viikon breikin jälkeen. Dynamo pelaa perjantaina 5.1. vuoden ensimmäisen ottelunsa matkustaen tamperelaisen PP-70:n vieraaksi.

KaDy majailee sarjakärkenä Sievin läähättäessä yhden pisteen päässä perässä. PP-70 on raapinut kasaan 9 pistettä ja on kolmanneksi viimeisenä. Playoff-sijaan on tamperelaisilla matkaa kolme pojoa, Mad Max on 8. sijalla pistesaldonaan 12. PP-70:n pistenälkää ei siis varmastikaan ihan joulukinkulla ole tyydytetty.

Edellinen kapina

Edellisessä kohtaamisessa PP-70 pisti huolella kampoihin Monnarin lauantai-illassa, mutta toisella puoliskolla Dynamon mylly jauhoi tehoja. Ottelu päättyi lukemiin 3–0. PP-70 ei kuitenkaan jäänyt taistoissa paikoitta, joten tasaisessa Futsal-Liigassa mikä tahansa peli voi muodostua pienten marginaalien trilleriksi.

Kuumia nimiämaagi-rintakuva-12-2017.jpg

Muistetaan, että PP-70 on vastustajana edelleen mielenkiintoinen myös sen takia, että se on nykyisten Dynamo-futsalistojen Sergei Korsunovin ja Tero Intalan entinen seura.

PP-70:ssä erityisesti Joona Valkama on aina varottava kokonaisvaltaisen hyvä pelaaja. Edellisen kohtaamisen jälkeen KaDy taas on vahvistunut Miika "Maagi" Hosiolla. PM-turnauksessa ja jo SoVo-pelissä hyvin tehoilleen "Maagin" futsaltaiteen jatkumista odotetaan KaDy-perheessä toivorikkain mielin. Taitoa, taktiikkaa, kovuutta, tehoa, huumoria - what a mix in one player!

KaDy vs. PP-70 kautta aikain (Futsal-Liiga, Futsal Cup):

9 ottelua, 9 voittoa (maaliero 57–13)

PP-70 - KaDy 5.1.2018 18:00 Paikka: Tesoman liikuntahalli, Tampere

05.07.2018KaDyn Champions League -taival alkaa Itävallasta
29.06.2018 18:00Tero Kelhälä KaDyn naisten päävalmentajaksi 2018-19
07.06.2018KaDy-leiri futsaljunioreille heinäkuussa - valmentajana Mikko Kytölä
24.05.2018KaDy hakee seuralle toiminnanjohtajaa
21.05.2018 9:00KaDylle kultaa ja kunniaa Futsal-gaalasta
18.05.2018Mestarijoukkue nimi nimeltä
09.05.2018Mestaruus! Avainpelaajia haastattelussa
03.05.2018Mestaruusjuhlat viikonloppuna!
30.04.2018RAPORTTI: KaDy on Suomen mestari!
30.04.2018ENNAKKO: Mestaruus katkolla Iittalassa

Siirry arkistoon »