Suomi lohkokakkoseksi MM-karsintaturnauksessa

03.02.2019

Suomen futsalmaajoukkue kohtasi lauantai-iltana MM-karsintaturnauksen päätösottelussa isäntämaa Moldovan. Panoksena tuossa ottelussa oli lohkovoitto ja hieman helpompi jatko-ohjelma Main Roundilla. Suomelle lohkovoittoon olisi riittänyt tasapeli.

Keskiviikon avausottelussa Suomi oli rökittänyt Pohjois-Irlantia maalein 9-1 (KaDyfutsal.netin uutinen) (Palloliiton uutinen). Myös torstaina Suomi nappasi murskavoiton: Wales jäi sinivalkoisen jyrän alle lukemin 0-7 (Palloliiton uutinen). Isäntämaa Moldovan voitettua molemmat brittimaajoukkueet niin ikään ylivertaisesti olivat sekä Suomi että Moldova varmistaneet jatkopaikkansa ja pelasivat lauantaina vain lohkovoitosta, kunniasta ja Main Roundin jatko-ohjelmasta.

Ottelusta muodostui huipputasainen molempien hakiessa avausmaalia. Suomen avauskenttä M. Kytölä - J. Kytölä - Korsunov - Korpela rakentelikin muutaman maukkaan maalipaikan heti alkuminuuteilla, mutta tuloksetta. Moldova puolestaan käytti tilaisuutensa hyväksi, ja pääsi iskemään avausmaalin Suomen pallonmenetyksestä. Tasoitusta ei nähty lukuisista hyvistä tilanteista huolimatta, joten tauolle lähdettiin Moldovan 1-0 johdossa.  

Suomi-Tshekki-27.10.2018-ryhmis.jpg
Suomen futsalmaajoukkue viime lokakuussa Jyväskylän Monnarilla

Moldova aloitti myös toisen puoliajan terävästi ja karkasi 2-0 johtoon heti alussa. Suomi ei tästä hätkähtänyt, vaan kavensi hetkeä myöhemmin tilanteeksi 1-2 Juhana Jyrkiäisen toimesta. Se jäi kuitenkin laihaksi lohduksi, sillä useista hyvistä tilanteista huolimatta lisämaaleja ei enää nähty, ja Moldova pääsi juhlimaan lohkovoittoa kotiyleisönsä edessä. Kakkospaikka karsintaturnauksessa toi kuitenkin jatkopaikan Main Roundille Puolaan, jossa vastaan asettuu isäntämaan lisäksi Espanja ja Georgia. Turnaus pelataan lokakuussa.

KaDy-kapteeni Mikko Kytölä oli luonnollisesti pettynyt tappiollisen ottelun jälkeen;

- Maalintekomme tökki tänään, samoin kuin prässipeli. Emme saaneet palloa sisään hyvistä paikoista huolimatta. Heidän ykkösketjunsa pelasi hyvin, he saivat rakennettua tilanteita meitä paremmin.

- Täällä päin maailmaa on aina vaikea pelata kotijoukkuetta vastaan. Pettyneet ovat tunnelmat, sillä lohkovoittoa lähdimme hakemaan. Jatkamme tästä kuitenkin luottavaisin mielin ja teemme töitä entistä paremmin seurajoukkueissa.

Suomen matka MM-karsintaturnauksessa ei sujunut missään vaiheessa suunnitelmien mukaisesti. Menomatkalla kaksi ylimääräistä päivää Istanbulissa viettänyt joukkue joutui peruutusten uhriksi myös paluulennolla. Alkuperäisen aikataulun mukaan joukkueen piti päästä matkaan sunnuntaiaamuna, mutta joutui jäämään vielä ainakin yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi Chisinauhun. Uusi yritys kotiinpaluulle on maanantaina puolilta päivin.

29.07.2019Kokenut Juho Väinälä Tervareista Dynamoon
26.07.2019Markus Rautiainen palaa KaDyyn!
25.07.2019Lassi Lintula siirtyy KaDyyn!
23.07.2019Newton Jr. jatkaa Dynamossa - sopimus mallia 1 + 1 v.!
22.07.2019Maalivahtiuutisia: Laitinen ja Heikkilä jatkavat, Petteri Lehtinen liittyy KaDyyn
20.07.2019Jesse Kalliokoski KaDyn valmennustiimiin, Sergei Korsunov ja Mikko Kytölä jatkavat punamustissa
05.07.2019Varmistus: Jukka Kytölä tulevalla kaudella Serie A:ssa!
04.07.2019KaDyn Champions League-pelit alkavat Virossa
02.07.2019Juha-Matti Savolainen siirtyy Kroatiaan
02.07.2019KaDy etsii joukkueenjohtajaa miesten edustusjoukkueella

Siirry arkistoon »